Jyväskylässä Kuokkalan yhtenäiskoulusta on määrätty sunnuntain ja maanantain aikana koronakaranteeniin lähes 150 henkilöä. Tartuntaketju ilmeni pääsiäisen aikaan. Laajan jäljityksen ja soittokierroksen myötä kaikkien altistuneiden oppilaiden perheet on nyt saatu tavoitettua. Kaikki altistuneet ohjataan koronatesteihin.
Altistumisten laajuutta selittää se, että yksittäisiä samaan tartuntaketjuun liittyviä tartuntoja ilmeni useammassa Kuokkalan yhtenäiskoulun luokkaryhmässä. Uutta laajaa tartuntarypästä ei Jyväskylässä ole kuitenkaan ilmennyt ja Kuokkalan tartunnat ovat mukana jo viime viikon tilastoissa.
Viime viikolla tartuntoja ilmeni Jyväskylässä lopulta 46 kappaletta joka on täsmälleen sama määrä kuin edellisellä viikolla. Kouluihin ja varhaiskasvatukseen kohdentuneita karanteeneja selittääkin Jyväskylässä tartuntamäärien sijaan se, että tartunnat ovat jälleen siirtyneet aikuisista lasten ja nuorten keskuuteen.
Viime viikon 46:sta tartunnasta yhteensä 20 ilmeni 0-15-vuotiaiden keskuudessa. Tilastot osoittavat, että 0-6-vuotiailla tartuntoja oli 8, kun viikolla 12 vastaava luku oli 4. Alakouluikäisillä eli 7-12-vuotiailla tartuntoja ilmeni 7, kun edeltävällä viikolla niitä oli 3. Yläkouluikäisillä eli 13-15-vuotiailla tartuntoja ilmeni 5, kun aiemmalla viikolla niitä oli 0.
Laajoista karanteeneista huolimatta Jyväskylän kokonaistilanne on edelleen rauhallinen. Maanantaina 5. huhtikuuta Jyväskylässä on ollut tartuntojen osalta nollapäivä.