Englanti purkaa koronarajoituksia ensi viikolla. Ensimmäisenä avataan kauppoja, kuntosaleja ja kampaamoja. Myös pubien terassit avataan.
– Aion sitten itsekin käydä tuopilla, pääministeri Boris Johnson sanoi maanantai-illan tiedotustilaisuudessa.
Johnson arvioi, ettei vielä tarkkaan tiedetä, kuinka kattavan laumasuojan rokotukset ovat antaneet. Hän kuitenkin vakuutti, etteikö hallitus jatkaisi samalla linjalla rokotusten ja muiden koronatoimien suhteen.
Ulkomaille liikennevalot
– Vielä on ennenaikaista sanoa, voimmeko matkustaa kesälomalla ulkomaille. Älkää vielä varatko matkoja, Johnson sanoi.
Ulkomaiden suhteen otetaan käyttöön kolmiportainnen riskiluokitus, jossa maat jaetaan punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin maihin liikennevalojen tapaan.
Vihreään maahan voi matkustaa, jos tekee koronatestin lähtiessä ja palatessa.
Toistaiseksi ei osata sanoa, mitkä maat sijoitetaan mihinkin riskiluokkaan. Matkailu ulkomaille ei varmuudella ala ennen toukokuun puoltaväliä.
Pääministeri Boris Johnson myös vahvisti, että hallitus valmistelee henkilökohtaista koronapassia tai jonkinlaista todistusta siitä, ettei henkilöllä ole koronaa. Todistuksella voisi päästä myöhemmin avattaviin isompiin yleisötapahtumiin.
Johnson myöntää, että tällaisen passin käyttöönotossa on eettisiä ongelmia.
– Toisaalta koronapassi voisi olla osa kansainvälisen matkustamisen tulevaisuutta, Johnson hahmotteli.
Tee-se-itse -testejä kansalaisille
Hallitus edelleen kehottaa ihmisiä tekemään töitä kotona, jos se on mahdollista. Myös kotimaan matkailua halutaan vielä hillitä – vain välttämättömimmät vierailut kotikulmien ulkopuolella ovat toistaiseksi suositeltavia.
Perjantaista lähtien englantilaisille annetaan myös käytettäväksi kaksi pikatestiä viikkoa kohden. Testin voi tehdä itse ja sen tulos valmistuu puolessa tunnissa.
Testipakkauksia saa koronatestipaikoilta ja apteekeista. Niitä voi myös tilata kotiin postitse.