Bulgarian pääministeri Boiko Borisov väläyttää väliaikaisen virkamieshallituksen perustamista, jotta maa saataisiin korona-ajan yli. Borisov esittää ajatuksen väliaikaishallituksesta Facebook -kirjoituksessaan.

– Tarjoan rauhaa. Nimitetään hallitus asiantuntijoista ja joulukuuhun mennessä kukistamme pandemian ja voimme jatkaa eteenpäin, pääministeri Boiko Borisov arvioi.

Hän esitti tarjouksen muille Bulgarian puolueille, jotka kisasivat sunnuntaina parlamenttivaaleissa.

– Valitaan hallitukseen parhaat voimat. Yhdistyneenä olemme vahvoja, Borisov jatkoi.

Borisovin tarjous johtuu siitä, koska vaalituloksesta tuli niin kimurantti, että hallituksen muodostaminen on vaikeaa.

Vaalit eivät tuoneet ratkaisua

Bulgarian vaalien lopputuloksena näyttää olevan entistä jakautuneempi parlamentti.

Kun äänistä oli laskettu reilut 70 prosenttia, niin Borisovin keskusta-oikeistolainen Eurooppalainen kehityspuolue GERB on saamassa reilut 25 prosenttia äänistä. Puolue menettää kannatustaan lähes 10 prosenttiyksikköä neljän vuoden takaisiin vaaleihin nähden.

Populistinen Sellainen kansakunta -puolue on nousemassa toiseksi suurimmaksi noin 18 prosentin kannatuksella. Sosialistien kannatus on noin 15 prosenttia.

Borisovin nykyhallituksessa oleva kansallismielinen VRMO -puolue on jäämässä alle 4 prosentin äänikynnyksen, eikä siten ole selviämässä parlamenttiin.

Lopulliset tulokset ovat luvassa torstaina.

Poliittisen epävakauden alku

Hallituksen muodostaminen tulee olemaan vaikeaa, sillä valtaosa vaalit voittaneista puolueista ei suostu yhteistyöhön Borisovin kanssa.

– Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen parlamentissa on Sellainen kansakunta -puolueen kaltainen populistinen liike. Se merkitsee poliittista epävakautta, poliittinen analyytikko Ognyan Minchev arvioi uutistoimisto AP:llä.

Minchevin mukaan Bulgariassa alkaa nyt erittäin voimakas poliittinen muutos.

– Muutos tulee kestämään useiden vaalien yli. Seuraavat vaalit ovat toki jo aivan lähiaikoina, Ognyan Minchev uskoo.