– Koronarajoitusten purkaminen ei saisi turhaan politisoitua, vaan tärkeintä olisi pohjata päätöksenteko asiantuntijatietoon, muistuttaa lääkäri ja somevaikuttaja Anni Saukkola.
Hallitus koettaa saada tällä viikolla tehtyä linjauksia siitä, miten ja millä aikataululla Suomessa ryhdytään purkamaan koronarajoituksia. Tästä niin sanotusta koronan exit-strategiasta neuvotellaan yhdessä opposition kanssa.
Tarkkoja päivämääriä rajoitusten poistumiselle tuskin pystytään antamaan, koska tautitilannetta ei voi ennustaa monen kuukauden päähän, Saukkola sanoo.
Eri alojen asiantuntijoiden mukaan koronan jälkihoidossa pitää lähteä terveys edellä, unohtamatta kuitenkaan olemassa olleita rakenteellisia ongelmia, joita korona on voinut pahentaa.
Anni Saukkola nostaa esiin kolme asiaa, jotka pitää ehdottomasti ottaa huomioon koronan exit-strategiassa.
– Ensimmäinen on rokotepassi ja sen tarkoituksenmukainen ja tietoturvallinen käyttö. Toisena hoitovelka, jota on päässyt kertymään koronapandemian aikana, ja kolmantena terveydenhuollon ammattilaisten jaksaminen ja kriisinkestävyys.
Vaikka koronapandemia on ensisijaisesti ajateltuna uhka terveydelle ja ihmisten fyysiselle hyvinvoinnille, on se iskenyt lujaa myös talouteen sekä ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja tulevaisuuteen.
Akuutin pandemian taustalla on kummitellut koko ajan myös talouden kestävyysvaje ja ekologinen kestävyyskriisi, mitkä eivät ole kadonneet minnekään vaikka korona onkin pistänyt koko yhteiskunnan uuteen asentoon, Sitran kestävyysratkaisujen johtaja Mari Pantsar huomauttaa.
– Koronan exit-suunnitelmissa ei saa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka edistävät esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttöä tai investointeja, jotka ovat kestämättömiä pitkällä aikavälillä. Suomi on valinnut vihreän siirtymän poluksi pois koronasta, ja kaikkien tehtävien päätösten pitää tukea sitä, Pantsar toteaa.
Lisääntyneet mielenterveysongelmat ovat olleet yksi korona-ajan vakavista, näkymättömistä ongelmista, mutta samalla ne ovat tuoneet jotain hyvääkin. Yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien stigma on pienentynyt, koska niistä on puhuttu enemmän julkisessa keskustelussa kuin aiemmin, Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta sanoo.
– Nyt näiden puheiden pitäisi näkyä tekoina ja toimenpiteinä siellä suunnitelmissa ja erityisesti pitäisi kiinnittää huomiota pitkän aikavälin ratkaisuihin. Näitä koronakupruja ei kuukausissa korjata, tämä on pitkän matkan juoksu, Maaret Alaranta toteaa.
Koronan jälkimainingit tuovat esiin myös rakenteelliset ongelmat
Ihmisten väliset erot esimerkiksi tasa-arvossa ja terveydessä ovat korostuneet koronan aikana entisestään. Alueelliset terveyserot koko maassa ja myös pienemmillä alueilla ovat olleet valtavia jo ennen pandemiaa, eivätkä ne ainakaan ole helpottaneet koronan myötä, Anni Saukkola pohtii.
– Meillä on ollut isoja haasteita perusterveydenhuollossa jo ennen pandemiaa, ja korona on lisännyt muutenkin terveydenhuollon kuormitusta. Samalla kun koronan exit-strategiaa suunnitellaan, voisi olla paikallaan viedä rakenteellisia uudistuksia eteenpäin.
Korona on kurittanut eniten jo alun perinkin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten esimerkiksi lapsia, nuoria, vähävaraisia ja mielenterveyskuntoutujia. Koska mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet nyt myös sellaisilla ihmisillä, joilla niitä aiemmin ei ole ollut, on puhuttu jopa mielenterveyspommista, Maaret Alaranta sanoo.
Mielenterveyspalveluihin satsaaminen ja järjestöjen tukeminen olisi Alarannan mielestä tärkeää koronan jälkihoidossa.
– Mielenterveyden hoitovelan purkamisen lisäksi pitää tukea yhteisöllisyyttä, joka auttaa meitä kaikkia palautumaan kriisitilanteista. Järjestöt auttavat paljon vaikeimmassa asemassa olevia, eikä heitä pitäisi nyt unohtaa.
Voit keskustella aiheesta tiistai-iltaan 6.4.2021 klo 23 asti.