Venäjällä on luotu pandemian aikana järjestelmä, jolla on suojeltu Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia sekä muita korkeita virkamiehiä koronavirukselta miljardeilla ruplilla. Asiasta kirjoittavat venäjänkielisen BBC:n toimittajat.

Toimittajien tutkimusten mukaan järjestelmän avulla on asetettu säännöllisesti viikoiksi karanteeniin esimerkiksi hotelleihin ja kylpylöihin kaikki presidenttiä tapaavat ihmiset. Karanteeni on koskenut esimerkiksi presidentin henkilökuntaa, lääkäreitä, kuljettajia ja lentäjiä. Myös Putinin valokuvaaja ja häntä kuvaava toimittajaryhmä olisi BBC:n mukaan ollut karanteenissa säännöllisesti.

Järjestelmä on maksanut 6,4 miljardia ruplaa eli yli 72 miljoonaa euroa. Varat on toimittajien mukaan otettu valtion vararahastosta ja niistä 1,2 miljardia ruplaa eli yli 13 miljoonaa euroa on siirretty salaisesti.

Karanteenikiinteistöt ovat olleet eri puolilla Venäjää. Työntekijät olivat tarkkailussa 12 eri paikassa muun muassa Moskovassa, Sotšissa ja Jaltalla. Kaikki rakennukset kuuluvat hallinnolle ja rahat ovat kulkeneet niiden kautta.

Sopimukset korkeassa asemassa olevien suojelemiseksi on tehty ilman kilpailutuksia. Yksityisiä hotelleja tai rakennuksia ei ollut mukana järjestelyissä.

Venäjän presidentin hallinnon väitetään maksaneen karanteenin esimerkiksi toisen maailmansodan veteraaneille, jotka olivat Putinin vieressä voitonpäivän paraatin aikana sekä toimittajille, jotka pääsivät vuotuiseen lehdistötilaisuuteen joulukuussa.

Veteraanit majoitettiin BBC:n mukaan Kljazman kylpylään lähellä Moskovaa, toimittajat olivat karanteenissa yhdessä Moskovan keskustan hotelleista.