Piispa emeritus Eero Huovinen kertoo, että hänelle vuosi sitten alkanut poikkeusaika ja eristäytyminen on ollut moneen muuhun verrattuna kohtalaisen helppoa.
– Minähän olen päässyt vähän kuin koira veräjästä, kun olen saanut lukea ja kirjoittaa ja olla omissa oloissani.
Hänen ajatuksissaan ovatkin ne ihmiset, jotka ovat menettäneet työnsä, sairastuneet tai pelkäävät sairastuvansa. Puhumattakaan menehtyneistä ja heidän omaisistaan.
Huovinen kuitenkin muistuttaa, että suurin osa suomalaisista on selvinnyt melko hyvin. Sotaan verrattavasta poikkeustilasta tässä ei hänen mielestään ole kyse – paljon pahemmistakin ajoista on Suomessa selvitty.
Huovinen tuli aikanaan tunnetuksi julkisena puhujana muun muassa Kaakkois-Aasian hyökyaaltokatastrofin ja Estonian uppoamisen yhteydessä. Nyt päällä oleva kriisi on toisenlainen.
– Ihminen kestää paljon, jos tietää, että asia loppuu vaikka huomenna tai ylihuomenna. Kun tietää, että viikon kuluttua paranen. Mutta tässä on koko ajan se vaikeus, että ei tiedetä kuinka kauan tämä kestää.
Huovisella itsellään on ollut poikkeusaikaan muistisääntö.
– Minulla on semmonen kolmen kohdan ohjelma, että pää kylmänä, sydän lämpimänä ja kädet ristissä.
Voit katsoa pääkuvan videosta tarkemmin, mitä nämä Huovisen ohjelman kolme kohtaa tarkemmin tarkoittavat.
Koko Puoli seitsemän -lähetyksen voit katsoa tästä: