Vaasan liikkuva koronatestauspiste siirretään ensi keskiviikkona rautatieasemalle. Tarkoitus on, että eteläisestä Suomesta Pohjanmaalle saapuvat pääsiäisen ajan matkustajat voivat matalalla kynnyksellä testauttaa itsensä heti junasta noustuaan.
Asiasta kertoo kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta.
– Meillä on epidemiatilanne selkeästi parempi kuin pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Niinpä sairaanhoitopiirin kanssa on sovittu, että näytteenottoauto menee Vaasan rautatieasemalle keskiviikkona ja torstaina niin, että se ottaa koppia näistä etelästä tulevista matkustajista, Kaukoranta sanoo.
Testaus on junien matkustajille vapaaehtoista ja maksutonta. Näytteenottoon tarjotaan mahdollisuuksia kaikille halukkaille, myös oireettomille.
Testaus jatkuu pääsiäisviikonlopun jälkeen maanantaina rautatieasemalla. Silloin Vaasaan palaavat ne pohjalaiset, jotka ovat viettäneet pyhäviikonlopun eteläisemmässä Suomessa.
Näytteiden määrässä tasoittuminen
Mobiilitestausauto on päivystänyt maaliskuun 18. päivästä lähtien erityisesti Ristinummen alueella, jossa koronavirustartuntoja on todettu paljon suhteessa muihin kaupunginosiin.
Viime viikolla alkanut mobiilitestaus osoittautui heti menestykseksi, sillä kuuden ensimmäisen tunnin aikana Melaniemen Lidlin pihalla otettiin lähes 300 koronatestiä.
Lue lisää: Mobiilitestipisteestä heti menestys Vaasassa: 6 tunnissa otettiin lähes 300 testiä
Eilen torstaina ja tänään perjantaina tahti on Heikki Kaukorannan mukaan rauhoittunut: torstiana näytteitä otettiin 85, tänään perjantaina ehkä vielä vähemmän.
– Se on ymmärrettävää, sillä kysyntä on saatu purettua viime viikon aikana.
Mobiilitestauksen suurin etu on Kaukorannan mukaan se, että se madaltaa kynnystä lähteä testattavaksi silloin, kun oireet ovat hyvin lieviä.
– Tässä päästään myös siihen, että autottomat ihmiset pääsevät testiin. Ristinummelta joillakin voi olla korkea kynnys lähteä bussilla keskussairaalan takapihalle testattavaksi.
Lue seuraavaksi:
Vaasa ottaa käyttöön koronaviruksen mobiilitestauksen – testiauto kiertää jo tällä viikolla kaupunginosissa, joissa tartuntoja on ollut eniten
Suositut mobiilitestaukset jatkuvat Vaasassa – auto koronatestausta varten on Vanhassa Vaasassa ja Melaniemellä