Lahden Pelicansin nuorten joukkueen kausi päättyi koronatartuntojen vuoksi pudotuspelien alla. Pelicans kertoo tiedotteessaan, että U20-joukkueessa on todettu useampi koronatartunta. Pelicansin U20-joukkueen päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila kertoo tiedotteessa, että yksi joukkueen jäsen kävi testissä sunnuntaina. Tieto positiivisesta tuloksesta tuli tiistaina.
– Lopetimme välittömästi joukkuetoiminnan ja määräsimme kaikki omaehtoiseen karanteeniin ja testeihin. Terveysviranomaiset ovat kontaktoineet joukkueen jäseniä tänään ja vahvistaneet 14 päivän karanteenin. Lisätesteissä on löydetty useampi koronapositiivinen.
Tartuntojen myötä koko joukkue on asetettu kahden viikon karanteeniin. U20-Joukkueen oli määrä aloittaa pudotuspelit tulevana viikonloppuna.
– Meillä oli erinomaiset saumat menestyä ja pelien päättyminen tällä tavalla on valtava pettymys, sillä joukkueemme on toiminut vastuullisesti koko kauden ja tehnyt voitavansa viruksen välttämiseksi. Terveys on kuitenkin totta kai tärkeintä ja se edellä mennään
Pelicansin U-20 joukkueen kausi jäi kesken myös viime vuonna. Tuolloin korona pysäytti koko sarjan.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.