Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 50 uudesta koronatartunnasta. Määrä on huomattavasti enemmän kuin alkuviikosta.

Fimlab tutki alueelta tiistaina yhteensä 1 544 koronanäytettä.

Yhteensä todettuja tapauksia on 3 644. Pirkanmaa on koronan osalta leviämisvaiheessa.

THL:n luvuissa näkyi tiistaina iso yli sadan tartunnan rypäs, mutta sinne tartunnat kirjautuvat viiveellä ja luvussa ovat mukana infektioylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan todennäköisesti jopa kolmen päivän tartunnat. Hän kehottaa katsomaan TAYSin päiväkohtaisia lukuja.

Etäopetus jatkuu

Pirkanmaan pandemiaryhmä päätti tiistaina jatkaa yläkoulujen ja toisen asteen etäopetusta pääsiäisen yli 5. huhtikuuta asti. Monen koululaisen pääsiäisloma alkaa ensi viikolla jo kiirastorstaina, eli nyt toivotaan, että koronatilanne taittuu 1,5 viikon aikana. Samalla halutaan turvata ylioppilaskirjoitukset.

Kaikki lasten ja nuorten sisäharrastukset ryhmissä ovat tauolla pääsiäisen yli. Niiden kohtalosta kerrotaan viikon päästä pandemiaryhmässä.

Etäopetuksella on pandemiaryhmän mukaan vähän vaikutusta koronatartuntojen määrään. Suurin osa lasten tartunnoista tulee perheen sisällä aikuisilta. Siksi aikuisten pitäisi terästäytyä: käyttää maskia ja välttää kontakteja.

Myös nuorille on vahva suositus käyttää kouluun palatessa maskeja.

TAYS-alueella on 32 koronapotilasta sairaalahoidossa. Yhteensä 68 on kuollut koronan seurauksena. Alueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

Lue lisää:

"Kyllä muuallakin kuin terveydenhoidossa pystyy olemaan koko päivän maski nassulla" – infektioylilääkäriltä vakava kehotus ihmisille