Riihimäellä koronatilanne on viime viikkoina ollut erityisen vakava. Tästä syystä kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön maskipakon paikallisliikenteen linja-autoissa.
Riihimäki ottaa bussien maskipakon käyttöön ensimmäisenä kuntana Kanta-Hämeessä. Busseissa kaikkien yli 12-vuotiaiden on maanantaista alkaen käytettävä kasvomaskia.
Maskipakko ei koske niitä, joilla on terveydellinen este maskin käyttämiselle. Linja-auton kuljettaja ei vaadi terveydellisistä syistä erillistä selvitystä, vaan pelkkä asian ilmoittaminen riittää.
Riihimäen kaupungin tiedotteen mukaan jokainen asiakas on lähtökohtaisesti vastuussa omien kasvomaskiensa hankkimisesta. Jos maski unohtuu, niin sen voi ostaa paikallisliikenteen kuljettajalta.
Koronaepidemian vuoksi on tärkeää, että jokainen matkustaja pyrkii omalla toiminnallaan ehkäisemään viruksen leviämistä. Lisäksi kaupunki on muun muassa tehostanut bussien siivousta.
Myös kaupungin työntekijöille maskipakko
Riihimäen kaupunki velvoittaa kaikkia työntekijöitä käyttämään kertakäyttöistä suu-nenäsuojaa aina, kun työskennellään samoissa sisätiloissa muiden henkilöiden kanssa tai liikutaan työpaikan yleisissä tiloissa.
Mahdollisimman kattavalla maskien käytöllä kaupunki pyrkii ehkäisemään koronatartuntoja henkilöstön keskuudessa ja kaupungin palveluissa. Uusi käytäntö tuli voimaan jo tämän viikon maanantaina.
Pakko ei koske heitä, joilla on terveydellinen este maskin käyttämiselle.