Kemijärvellä on todettu tänään maanantaiaamuna kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Kemijärven kaupunki tiedottaa, että tartunnat ovat ilmenneet karanteeneissa olleilla henkilöillä, joten lisäaltistumisia ei ole tapahtunut.
Kaikki aikaisemille tartunnoille altistuneet on tavoitettu viikonlopun aikana. Testaamiseen on varattu lisäresurssia ja testiin kehoitetaan menemään vähäisissäkin oireissa.
Kemijärvellä uutisoitiin viikonloppuna olevan jo 350 koronavirukselle altistunutta. Runsaan 7 000 asukkaan kaupungissa kyse on jo lähes viidestä prosentista väestöä.
Kaupungin pandemiatyöryhmä korostaa karanteeniin määrättyjen vastuullisuutta sen noudattamisessa. Ryhmä korostaa myös koronatestiin menemistä pienissäkin oireissa, jotta vältyttäisiin lisätartunnoilta ja lisäaltistumisilta.
– Koronan torjunnan kannalta painotetaan annettujen määräysten ja ohjeiden erittäin tarkkaa noudattamista kaikilla työpaikoilla. On tärkeää muistaa ne myös vapaa-aikana, työpaikkojen taukotiloissa yms. kaikissa mahdollisissa muiden ihmisten kohtaamistilanteissa, Kemijärven kaupunki painottaa tiedotteessaan.