Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla. Kainuun ilmaantuvuusluku maanantaiaamuna on 13,9 tartuntaa 100 000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon ajalta.

Vielä sunnuntai-iltana sote ilmoitti luvun olevan yli viisitoista tartuntaa, mutta rauhallinen viikonloppu alensi lukua.

Viikonloppuna Kainuussa todettiin yksi uusi tartunta. Lisäksi Terrafamella on todettu yksi tartunta ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä. Kainuun Prikaatilla ei ole todettu uusia tartuntoja torstain jälkeen.

Kun epidemian tasoa määritetään, ilmaantuvuusluvun lisäksi arvioidaan, voiko tartuntoja jäljittää. Myös positiivisten tulosten osuus kaikista otetuista testeistä pitää olla yli yhden prosentin, jotta kiihtymisvaiheen määritelmä täyttyy. Leviämisvaiheen positiivisten tulosten osuuden raja on kaksi prosenttia.

Positiivisten testien osuus kaikista Kainuussa tehdyistä testeistä selviää maanantain aikana.

– Jos tilanne säilyy näin rauhallisena, pysymme perustasolla, Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo.

Perustaso tarkoittaa muun muassa sitä, että Kainuussa ravintolat pysyvät auki ja toisen aseen opetus jatkaa lähiopetuksena.

Kainuun koronanyrkki kokoontuu tiistaina iltapäivällä arvioimaan Kainuun tilannetta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.