Astra Zenecan rokotteiden antaminen keskeytetään Kanta-Hämeessä ensi viikon loppuun saakka THL:n perjantaina antaman ohjeen mukaisesti.

Rokotusaikojen peruminen ja siirtäminen myöhemmäksi on jo aloitettu, kertoo sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön ylilääkäri Tiina Merivuori.

Hämeenlinnassa oli tarkoitus antaa Astra Zenecan rokote 255 henkilölle tämän viikon lauantaina ja ensi lauantaina 170:lle. Yhteensä 425 hämeenlinnalaisen rokotusaika siirtyy huhtikuulle. Riihimäellä rokotusaika siirtyy noin 300:n ihmisen osalta, Janakkalassa heitä on 69. Rokotuksen peruuntumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä tai soittamalla.

Sairaanhoitopiirillä ei ollut tietoa vaikutuksista muihin kuntiin lauantaina aamupäivällä.

Merivuoren mukaan maakuntaan on tähän mennessä toimitettu joitain satoja annoksia Astra Zenecaa viikossa. Pfizerin rokotteita saapuu viikkotasolla tuhansia.

Astra Zenecalla on rokotettu Kanta-Hämeessä lähinnä alle 70-vuotiaita, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia.