Kemijärven runsaan 7 000 asukkaan kaupungissa on nyt jo 350 koronavirukselle altistunutta. Se on lähes viisi prosenttia väestöstä. Kaikkia virukselle altistuneita tavoitellaan ja heihin ollaan viikonlopun aikana yhteydessä. Kemijärvellä on todettu uusia koronavirustartuntoja perjantai-illasta viisi. Kaupungissa on nyt todettu yhteensä kuusi koronatartuntaa.
– Tartuntojen alkuperä on vielä epäselvä ja sitä selvitetään parhaillaan. Vaikka karanteeneja on paljon, niin tartunnat on pystytty rajaamaan ja paikallistamaan, kertoo Kemijärven terveyskeskusylilääkäri Anne Poropudas.
Sarkelän koulun oppilaat , esikoululaiset ja henkilökunta on asetettu tänään karanteeniin 2.4.2021 saakka. Oppilaat ovat karanteenin aikana etäopetuksessa.
Kemijärven kaupunki ilmoitti eilen pistävänsä karanteeniin Hillatien yläkoulun luokat sekä Särkelän päiväkodin henkilökunnan ja lapset, mutta poikkeuksena ne, jotka eivät ole olleet päiväkodissa ajalla 16.–19.3.2021.
Yhdellä hoivakoti Vanamon työntekijällä on todettu koronavirustartunta, mutta Kemijärven kaupungin mukaan hoivakotiin liittyvät altistumiset on kartoitettu. Yksikössä on vierailukielto.
Kemijärven pandemiatyöryhmä suosittelee vahvasti, että yksilö- ja joukkuelajien liikunta- sekä urheilutapahtumiin ei osallistuta sisä- ja ulkotiloissa. Suositus on voimassa 2.4.2021 saakka ja koskee myös Lapin sairaanhoitopiirin sisällä tapahtuvaa toimintaa. Suositus ei koske maajoukkuetoimintaa, SM- ja ykkösdivisioonatason kisatapahtumia.
Kemijärven viiden uuden tartunnan lisäksi Ylitorniolla on todettu lauantaina yksi uusi koronatartunta.
20.3. klo 13.00 lisätty kaupungin lukumäärä ja altistumisprosentti.
20.3. klo 13.10 lisätty ylilääkärin kommentti
20.3. klo 16.15 lisätty Ylitornion uusi koronatartunta