Valkealan kirkonkylän koululla on todettu useita koronatartuntoja. Tartuntoja on todettu sekä aikuisilla että oppilailla.

Noin 80 oppilasta ja esiopetusrymän lasta sekä useita aikuisia on määrätty karanteeniin altistusten takia.

Lisäksi koulun 4.–6.-luokkalaiset siirtyvät varotoimenpiteenä etäopetukseen 26. maaliskuuta asti. Myös karanteeniin määrätyt ovat etäopetuksessa.

1.–3.-luokkalaiset, esikoululaiset ja erityistä tukea tarvitsevat oppilaat jatkavat lähiopetuksessa. Suuri osa eskareista sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisista ovat kuitenkin karanteenissa.

Tartuntoja levinnyt aikuisten kesken

Kouvolan kaupungin mukaan oppilaiden tartunnat eivät ole peräisin koulusta.

Kouvolan kaupunki tiedottaa, että toistaiseksi tartunnat eivät ole päässeet leviämään oppilaiden kesken kouluaikana. Sen sijaan aikuisten kesken tartunnat ovat päässeet leviämään koulussa.

Koululta on oltu yhteydessä perheisiin ja työntekijöihin Wilman ja kaupungin sisäisten kanavien kautta. Koulu lähettää tarkemmat ohjeet etäopetukseen siirtyville opetuksen järjestelyistä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.