Etelä-Pohjanmaalla todettiin tiistaina kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 687. Osastohoidossa on tällä hetkellä kymmenen koronapotilasta.

Sairaanhoitopiirin mukaan valtaosa viimeaikaisista tartunnoista on saatu maakunnan ulkopuolelta. Hiihtolomaviikon vaikutus tartuntojen kasvuun oli ennakoitua vähäisempi.

Viimeisen kahden viikon aikana maakunnassa on todettu 57 tartuntaa. Ilmaantuvuusluku on nyt 29,5 sataatuhatta asukasta kohden.

Koronanäytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 87 725. Eilen tiistaina tutkittiin 547 näytettä.

Kolme rokotetta käytössä

Rokotukset etenevät Etelä-Pohjanmaalla kansallisen rokotusjärjestyksen ja kuntien rokotussuunnitelmien mukaisesti.

– Käytössä on tällä hetkellä kolme koronarokotetta: Pfizerin–Biontechin, Modernan ja Astra Zenecan rokotteet, sairaanhoitopiiri tiedottaa.

Euroopan lääkevirasto EMA julkaisee huomenna torstaina arvion Astra Zenecan rokotteen turvallisuudesta.

– Suomessa Astra Zenecan rokotteen saaneilla ei ole todettu verisuonitukosten lisääntymistä.