Maaliskuun puolivälissä Korpilahden satamassa tuuli on kylmä, lumikinokset korkeita ja Päijänne vielä paksussa jäässä.

Satamassa sijaitsevan Höyry-gallerian sisällä tunnelma on lämmin. Sympaattinen galleria viettää 10-vuotisjuhlaa tänä vuonna.

Rakennus tuli aikoinaan myyntiin Korpilahden ja Jyväskylän kuntaliitoksen myötä. Jyväskylä laittoi myyntiin Korpilahden kunnalle kuuluneen rakennuksen, joka oli aiemmin toiminut höyrysahan voimalaitoksena. Yli satavuotiaasta rakennuksesta ei tehty yhtään tarjousta puoleen vuoteen.

Korpilahtelaiset Ulla Huttunen ja Arto Salminen tekivät tarjouksen ja lopulta ostivat rakennuksen runsaat 10 vuotta sitten.

– Mietittiin, että löytyiskö rahkeita ja uskaltaisimmeko ryhtyä gallerian pitäjiksi. Kyselimme muotoilijoilta, käsityöläisiltä ja taiteilijoilta, että olisiko tällaiselle kaupalle ja gallerialle minkäänlaista saumaa, kertoo galleristi Ulla Huttunen.

Remontin jälkeen he avasivat yläkertaan taidegallerian ja alakertaan myymälän. Myymälässä on tarjolla kotimaisten käsityöläisten ja kuvataiteilijoiden tuotantoa.

Koronavuosi yllätti myönteisesti

Poikkeusaika on tuonut esiin myös käsityöläisten ja taiteilijoiden korona-ahdingon. Kun ihmisiä kehotetaan pysymään kotona ja vähentämään kontakteja, eivät teokset löydä ostajia. Koronasuositusten vuoksi myös museot ja monet galleriat ovat sulkeneet ovensa.

Pahimmat pelot eivät kuitenkaan toteutuneet Höyryssä vaan kävijämäärät jopa nousivat koronavuoden aikana.

– Uudet asiakkaat ovat löytäneet paikan Korpilahden keskustassa, iloitsee galleristi Huttunen.

Galleristeilta ei ole jäänyt yhtään laskua rästiin.

– En olisi uskonut, jos joku olisi sanonut viime vuoden maaliskuussa, että pystyn maksamaan laskuni, toteaa Huttunen.

Näyttelyissä nimekkäitä taiteilijoita

Yläkerrassa on tähän mennessä nähty noin 150 näyttelyä. Tilassa on esitelty nimekkäiden suomalaisten, kuten esimerkiksi sisustusarkkitehti Simo Heikkilän ja kuvanveistäjä Jussi Heikkilän töitä.

Nyt galleriassa on esillä valokuvataiteilija Rune Snellmanin Välimaailma-niminen näyttely, jonka valokuvat kuvaavat myös korona-aikaa.

– Yläkerta on kaunis, harmoninen ja pelkistetty vanha tila. Viimeisinä vuosina näyttelytila on markkinoinut itse itseään. Monesti taiteilija ihastuu ensin näyttelytilaan, ja lähettää meille hakemuksen, kertoo Huttunen.

Ensi kesän juhlanäyttelyssä nähdään Simo Heikkilän töitä.

Huttunen ja Salminen kertovat tämän vuoden näyttelykalenterin olevan täynnä. Vuosi 2022 näyttelyt on jo lähes täyteen varattu.

– Näyttelyt ovat mielestämme olleet korkeatasoisia, se on myös signaali sille, että taiteilijat haluavat esitellä töitään meillä, sanoo Huttunen.

Galleristien tavoitteena on esittää jatkossakin mielenkiintoisia näyttelyitä kuvataiteen, muotoilun ja taidekäsityön ammattilaisilta.

Laadukasta kotimaista käsityötä ja taidetta

Galleristeista Arto Salminen avustaa näyttelyiden pystyttämisessä. Ulla Huttunen on useammin käsityöläisten myymälässä, mutta myös Salminen nähdään tiskin takana.

Huttunen ja Salminen ovat molemmat työskennelleet yli 30 vuotta käsityöläisinä. Huttunen on emaloija ja Salminen on puuseppä.

– Tänä aikana moni käsityöläinen ja kuvataiteilija kiittää, jos heidän töitään ostetaan. Vaikka ostos olisi pieni. Olen äärimmäisen onnellinen pienestäkin ostoksesta, vakuuttaa Huttunen.

Kymmenen vuotta galleristina ovat olleet oppimisen aikaa, kuvaa Huttunen. Kun häneltä kysyy, mikä on yllättänyt eniten, miettii hän pienen hetken.

– Että tämä on niin mukavaa, hän vastaa ja nauraa.

Vuodet käsityöläisinä ovat tuoneet Huttuselle ja Salmiselle myös laajan ystäväpiirin taiteilijoita ja käsityöläisiä, joilta voi aina kysyä myös neuvoa.

– Hieno kymmenen vuotta on takanapäin. Olemme tavanneet ihania ihmisiä, sekä taiteilijoita että asiakkaita, sanoo Huttunen.

Isoja tulevaisuuden suunnitelmia Huttusella ja Salmisella ei juuri ole, johtuen myös koronatilanteesta. He elävät päivän kerrallaan, mutta tietyt asiat ovat ja pysyvät.

– Laatu, sijainti Päijänteen rannalla ja tila ovat valttejamme, listaa Huttunen.