Rokotukset koronavirusta vastaan Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla ovat edenneet hyvin. Vaasan sairaanhoitopiirissä kaikki yli 80-vuotiaat, jotka rokotuksen voivat saada, ovat sen myös saaneet ja nyt rokotetaan yli 70-vuotiaita sekä ykkösriskiryhmäläisiä.
Riskiryhmäläisistä on rokotettu noin 70 prosenttia ja yli 70 vuotiaista noin 30-40 prosenttia. Tällä viikolla Vaasan sairaanhoitopiirissä alkavat myös myös kakkosriskiryhmään kuuluvien rokotukset.
Vaasassa rivikansalaisten rokottaminen voi alkaa ennen kesälomia
Tämänhetkinen arvio on että rivikansalaisten rokotuksia päästäisiin suunnittelemaan toukokuussa. Vaasan kaupungissa rokotustahti on tällä hetkellä noin 1500 ihmista viikossa.
- Kakkosriskirymään kuuluvien joukko on aika iso. Tällä rokotteiden saatavuudella me pystymme Vaasan kaupungissa rokottamaan noin 1500 ihmistä per viikko. Pääsiäisen jälkeen tai toukokuun alussa on realistista tällä rokotustahdilla odottaa, että riskirymäläisten rokottaminen olisi hoidettu. Mutta rokotteiden saatavuus on epävarmaa ja arvioisinkin, että toukokuun puolivälissä voisimme alkaa suunnittelemaan rivikansalaisten rokottamista, toteaa Vaasan kaupungin johtava terveyskeskuslääkäri Heikki Kaukoranta.
Etelä-Pohjanmaalla koronarokotukset hyvässä mallissa
Myös Etelä-Pohjanmaalla yli 80-vuotiaiden koronarokotukset ovat hyvässä mallissa. Vanhimmasta ikäryhmästä 70-80 prosenttia on tähän mennessä rokotettu. Meneillään on nyt yli 70-vuotiaiden sekä riskiryhmäläisten rokotukset.
- Riskiryhmään kuuluvia on rokotettu enemmän kuin 70-75 vuotiaita, koska he saavat Astra Zeneca -rokotetta. Arvioin, että Etelä-Pohjanmaalla nämä ryhmät olisi rokotettu huhtikuun loppuun mennessä, jos rokotteita vain saadaan, kertoo Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä.