Jyväskylässä koronavirustilanne jatkuu melko rauhallisena. Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi tilannetta läpi kokouksessaan maanantaina.

Uusia tartuntoja ilmeni Jyväskylässä viime viikolla yhteensä 46 kappaletta. Pelättyä nousua hiihtoloman jälkeen ei kaupungin tartuntatilastoissa viime viikolla tullut.

Viikolla 9 Jyväskylässä vahvistettiin 43 tartuntaa ja viikolla 8 yhteensä 45 tartuntaa.

Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessaan, että koronatartuntoja ilmenee ylivoimaisesti eniten nyt 26-50 -vuotiailla ja jonkin verran myös 0-12 -vuotiailla lapsilla. Yläkouluikäisillä, 13-15 -vuotiailla tartuntoja todettiin viime viikolla Jyväskylässä vain yksi. Yli 65-vuotiailla ei ole viime päivinä todettu yhtään uutta tartuntaa.

Jyväskylässä otetuista koronanäytteistä positiivisia on 2 prosenttia. Tartuntojen alkuperä pystytään selvittämään noin 65 prosentissa tapauksista. Sairaalahoidon tarpeessa ei ole tapahtunut viime aikoina kasvua. Jyväskylä on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa.

Kaupunki pitää voimassa nykyiset suositukset ja rajoitukset (jyvaskyla.fi) ja tarkastelee niitä jälleen ensi viikolla.