Lapissa on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Kolme niistä on Länsi-Pohjassa ja lisäksi yksittäiset tartunnat ovat varmistuneet Kittilässä, Kolarissa, Pellossa, Pelkosenniemellä ja Rovaniemellä.

Toistaiseksi hiihtolomat eivät ole lisänneet merkittävästi koronavirustartuntojen määrää Lapissa, mutta tilanne voi vielä muuttua,

– Vielä ei voi puhua vielä käänteestä ylös- tai alaspäin, infektioylilääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä sanoo.

Esimerkiksi kolmen viime viikon aikana tartuntoja on ollut Lapin sairaanhoitopiirissä perjantaihin mennessä keskimäärin noin 22. Tällä viikolla perjantaihin mennessä koronatapauksia on tullut tietoon 24.

Hiihtolomalla vain omalla porukalla

Ensi viikolla hiihtolomalla ovat muun muassa Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan koululaiset. Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireistä muistutetaan viettämään hiihtolomaa oman perheen tai ryhmän kesken ja välttämään tilanteita, joissa on paljon ihmisiä koolla.

Talvilomamatkaa ei suositella alueille, jossa on paljon koronaa, kuten Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.

Lapin aluehallintovirasto on kieltänyt Lapissa kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli kuusi henkilöä.

Lue uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.