LONTOO Kun olet kyllästynyt Lontooseen, olet kyllästynyt elämään, kuuluu sanonta. Mutta Lontoo ei ole nyt entisellään.

Englannissa on ollut vuodenvaihteesta saakka voimassa erittäin ankarat yhteiskunnan sulkutoimet – eikä maan pääkaupunki ole oikea paikka “lockdown”-elämäntyyliin.

Lontoon ydin on katu- ja pubielämä. Ravintolat. Kulttuuritarjonta ja suurkaupungin tohinan seuraaminen.

Kun voimassa on ulkonaliikkumiskielto, joka sallii vain yhden päivittäisen reippailun, olisi parempi olla kotikonnuilla Kainuussa. Pääsisi ainakin hiihtämään.

Ankarat yhteiskunnan sulkutoimet ovat lisänneet Englannissakin mielenterveyden ongelmia ja taloudelliset vaikutukset ovat laajat.

Kaikkialla Lontoossa näkyy pysyvästi suljettuja kauppoja, kahviloita, pankkikonttoreita ja kiinteistönvälittäjien toimistoja.

Englannin kokemusten perusteella ankarien toimien välttelystä voi kuitenkin olla pahemmat seuraukset kuin rivakasti luoduista rajoituksista.

Pääministeri Boris Johnsonin linja oli kauan, että yhteiskunnan sulkutoimia lykättiin mahdollisimman pitkään. Tätä myötä tartuntojen ja kuolemien taso ryöpsähti kerta toisensa jälkeen pilviin.

Epidemian karattua hallinnasta maassa on luotu pitkäkestoisia sulkutoimia, jotka tietenkin ovat iskeneet esimerkiksi ravintolayrittäjiin.

Seurauksena on taloudellisia ongelmia ja kansalaisten pahoinvointia – vain viiveellä. Jos toimet olisi käynnistetty nopeammin, olisi maassa todennäköisesti selvitty lyhyemmillä sulkukausilla.

Englannin koronasulku on yksi maailman tiukimmista

Englannissa ulkona saa reippailla kerran päivässä. Myös ostosten ja muiden välttämättömien asioiden hoitaminen on sallittua. Lupalappuja ulkoiluun ei tarvita.

Koulut ovat olleet suljettuina tammikuun alusta lähtien. Ne avautuvat Englannissa jälleen ensi maanantaina. Epidemia aiotaan pitää kurissa kouluissa tapahtuvan massatestauksen ja vanhempien tekemien kotitestien avulla.

Englannissa kaksi henkilöä eri kotitalouksista saa tavata toisensa ulkona ensi maanantaista lähtien ja kuun lopussa myös hieman suuremmat ryhmät. Sisätiloissa saa tavata vasta toukokuun 17. päivä alkaen.

“Ei välttämättömät” yritykset, kuten pubit, ravintolat ja parturit alkavat avata oviaan 12. huhtikuuta. Aluksi ravintoloissa tarjoillaan vain ulkoterasseilla, toukokuun 17. päivä alkaen myös sisällä, mutta ryhmäkoot ovat rajattuja.

Skotlannissa ja Walesissa rajoitukset ovat osittain erilaiset. Esimerkiksi nuorimmat oppilaat pääsevät Skotlannissa kouluihin jo nyt ja kouluja avataan ikäluokka kerrallaan.

Englannin koronalinja on ollut äärimmäisen poukkoileva.

Pakko myöntää, että itsekin jopa innostuin maan hallituksen kesäisestä tempauksesta, jonka avulla asiakkaita houkuteltiin takaisin ravintoloihin maksamalla puolet aterioista valtion kassasta. Innostus laimeni tartuntojen määrän lähdettyä jälleen nousuun.

Jos Suomessa päädytään ulkonaliikkumiskieltoon, seuraa siitä varmasti myös kritiikkiä. Mutta mikä on lopulta parempi vaihtoehto: sulkutoimien lykkäys vai nopeat toimet, jolla viruksen leviäminen saadaan pysäytettyä heti alkuun?

Englannin kokemusten perusteella kallistuisin jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle – kunhan vain yrittäjien ja yhteiskunnan haavoittuvimpien tukemisesta huolehditaan.

Eivät rajoitukset niin kauheita ole, etenkään kun valvonta perustuu pitkälti yhteisymmärrykseen lupalappujen laatimisen ja sakottamisen sijaan.

Ulkonaliikkumiskiellon tuoma ankeus on pientä verrattuna siihen tunteeseen, joka syntyy, jos kuolemantapausten määrä nousee rajusti.

Tammikuussa yksi päivä vaati Britanniassa 1 800 kuolonuhria, mutta nyt tartuntatilanne on nyt helpottunut ennen kaikkea tiukkojen sulkutoimien ansiosta. Myös hyvin etenevän rokotuskampanjan vaikutukset alkavat näkyä.

Koronavirukseen kuolleiden kokonaismäärä Britanniassa on kuitenkin huima. Epidemia on vaatinut Britanniassa jo yli 124 000 kuolonuhria.

Mitä mieltä olet Suomen mahdollisesta ulkonaliikkumiskiellosta? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 6.3. kello 23:een asti.

Korjattu 5.3.2021 Britannia monin paikoin Englanniksi, sillä Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa on osin eri koronarajoitukset.

Lue lisää:

Britannia tähtää koulujen avaamiseen kolmen viikon päästä, Boris Johnson toppuuttelee koronapassi-ideointia: "Tässä maassa ei käytetä koronapassia pubiin mennessä"

Britanniaan riskimaista saapuvat joutuvat tästä päivästä alkaen kalliiseen hotellikaranteeniin

Ella Heikkinen, 21, aloitti opintonsa Bristolissa juuri ennen brexitiä – nyt mietityttää, toimiiko luottokortti ja miten käy puhelinliittymän