Ajanvaraus 80–84-vuotiaiden koronarokotuksiin käynnistyy maanantaina. Rokottaminen alkaa ensi viikon lopulla.
Alle 70-vuotiaista, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila, ensimmäiset puolestaan saavat rokotteen maanantaina.
Tämän ryhmän rokottaminen voidaan aloittaa, koska Kymenlaaksoon on saatu Astra-Zenecan rokotetta, jota käytetään vain alle 70-vuotiaille.
Kymsotella ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon kymenlaaksolaisia kuuluu tähän riskiryhmään. Kymsoten arvion mukaan ryhmä on kuitenkin iso. Ensimmäisessä vaiheessa Astra-Zenecan rokotetta on Kymsoten mukaan käytettävissä alle 70-vuotiaille riskiryhmään kuuluville jonkin verran alle 2 000 annosta.
– Siksi tässä vaiheessa tarjoamme rokotetta ensin kaikista vanhimmille ryhmään kuuluville, eli 65–69-vuotiaille. Kun näemme, miten paljon rokoteaikoja varataan, niin ikäryhmää laajennetaan sitten mahdollisimman nopeasti, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.
"Rokotusjärjestystä noudatetaan tarkkaan"
Kymenlaaksossa on Kymsoten mukaan herättänyt ihmetystä se, mihin 70–80-vuotiaat ovat unohtuneet rokotuksissa.
Kymsotesta todetaan, että rokotusjärjestyksessä kaikki yli 70-vuotiaat kuuluvat riskiryhmään ikänsä perusteella. Heidän rokotuksensa etenevät ikäjärjestyksessä eikä jaottelua sairaudellisen riskitekijän perusteella näille henkilöille tehdä.
– Rokotusjärjestystä noudatetaan kyllä tarkkaan, ja siinä toki yli 70-vuotiaat tulevat ennen muita riskiryhmiä. Poikkeus on kuitenkin siinä, että jos käytössä on vain osalle sopivaa rokotevalmistetta, niin sitä voidaan antaa sille ryhmälle, jolle se sopii, Mäntymaa sanoo tiedotteessa.
Kymsote sanoo aloittavansa 70–80-vuotiaiden rokotukset heti, kun heille sopivaa rokotetta on riittävästi käytettävissä.
Ensimmäinen rokotusviikko takana
Yli 85-vuotiaiden joukkorokotukset alkoivat Kymenlaaksossa viime viikolla. Samalla rokotteen ovat voineet saada iäkkäiden kanssa asuvat ja omaishoitajat.
Ensimmäisen reilun viikon aikana rokotteen on saanut tästä ryhmästä yli 4 200 henkilöä. Se on yli 60 prosenttia rokotettavaan ryhmään kuuluvista.
Kymsoten mukaan kokemukset ensimmäiseltä rokotusviikolta ovat yleisesti hyvät.
– Tietysti esille tulee aina jotain, johon pitää reagoida, mutta sitten vain nopeasti muutetaan ja parannetaan vauhdissa. Esimerkiksi rokotustilojen järjestyksessä on saatettu tehdä pientä säätöä, jos on huomattu, että tarvetta on, koronarokotuskoordinaattori Tanja Metsola kertoo tiedotteessa.
Yli 85-vuotiaiden rokotusaikojen kysyntä jo hieman hiipunut, mutta Kymsote muistuttaa, että ajan ehtii edelleen varata.
Kun mukaan lasketaan myös muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön rokotukset, Kymenlaaksossa on tähän mennessä annettu yhteensä yli 17 000 rokotusta. Näistä noin 3 600 annosta on niin sanottua kakkosrokotetta.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.