Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki linjasi perjantaina aamupäivällä alueen olevan koronaepidemiassa kolmiportaisessa jaottelussa rauhallisimmalla eli perustasolla.

– Jyväskylä täyttää osittain kiihtymisvaiheen tunnusmerkit, mutta sairaanhoitopiiri kokonaisuutena on perustasolla, sanoo koronanyrkin puheenjohtaja Juha Kinnunen.

Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys, jonka mukaan huonommassa tartuntatautitilanteessa eli kiihtymis- tai leviämisvaiheessa olevilla alueilla ravintolat suljetaan kolmeksi viikoksi ja niille sallitaan vain ulosmyynti.

Jos epidemiatilanne Keski-Suomessa ei siis nykyisestä muutu, koronanyrkin linjaus merkitsee todennäköisesti sitä, että ravintolat saavat pitää ovensa auki.

Lopullinen päätös ravintoloiden sulkulistalla olevista alueista tehdään sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesarvion mukaan kuitenkin todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun laki on käsitelty eduskunnassa, joten tilanne voi vielä muuttua.

– Minun arvioni on, että laki tulee ulos eduskunnasta aikaisintaan ensi viikon alkupuolella. Asiasta pyydetään THL:n lausunto ja alueet määritellään sen perusteella, sanoo johtaja Pasi Pohjola sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Hallitus on suositellut ja ohjannut kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevia alueita myös soveltamaan tartuntatautilakia tiukimman mukaan viimeistään ensi viikosta alkaen, kun hallituksen ilmoittama "sulkutila" tulee voimaan.

Koronanyrkin linjauksen mukaan epidemian ollessa perustasolla nykyistä tiukemmille rajoitustoimenpiteille ei Keski-Suomessa ole tarvetta.

Koronanyrkki kokoontuu seuraavan kerran jo maanantaina tarkastelemaan ajankohtaista koronatilannetta.