Kunnat valmistautuvat kouluruoan jakeluun etäkoululaisille. Esimerkiksi Lahti ja Hollola jakavat ruokaa yläkoululaisille heti maanantaista alkaen.
Lahdessa etäopetukseen siirtyvät saavat aluksi viikon ruokakassit. Ne sisältävät valmisruokaa. Ruokakassien menekkiä seurataan ja määriä säädetään tarvittaessa.
Erityisruokavalioita noudattavat saavat Lahdessa ruoat mukaansa koulun keittiöstä kaksi kertaa viikossa. Tarkemmat ohjeet noudosta tulevat Wilmaan viimeistään maanantaiaamuna.
Hollolassa koululta noudettava, annospakattu ruoka jaetaan etäkoululaisille päivittäin. Ruoan saa lähikoululta tai -päiväkodilta kello 11.45–12.15. Hollolassa ruoasta pitää tehdä ennakkotilaus viimeistään perjantaina 5. maaliskuuta.
Kouluruokaa jaettiin myös viime keväänä koulujen ollessa pääsääntöisesti kiinni. Päijät-Hämeen Ateriapalvelu on sen jäljiltä parantanut valmiuttaan jaella myös keittiöissä valmistettua kouluruokaa.
Päijät-Hämeen Ateriapalvelun palvelujohtajan Maarit Tuomala-Nikkasen mukaan sulkuajan on kuitenkin määrä olla tällä kertaa niin lyhyt, ettei yhtiö näillä näkymin ryhdy laajamittaiseen ruoka-annosten pakkaamiseen.
Yhtiö huolehtii Lahdessa tuhansien yläkoululaisten ruokkimisesta.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.