Aluehallintovirasto torstai-iltana antama määräys Satakunnan yläkoulujen siirtymisestä etäopetukseen jo tänään yllätti täysin Ulvilan sivistysjohtajan Kimmo Vepsän.

– Kuulin avin päätöksestä ennen iltayhdeksää. Ylen toimittajalta, kertoo Vepsä.

Useimmat Satakunnan kaupungit ja kunnat ovat jo aloittaneet etäopetuksen, mutta esimerkiksi Ulvilan, Merikarvian, Pomarkun ja Siikaisten piti siirtyä etäopetukseen vasta maanantaina.

Kouluun tullaan sittenkin aamulla

Vepsä kertoo soittaneensa avin ylijohtajalle illalla. He saivat sovittua, että yläkoululaiset saavat tulla kouluun vielä aamulla. Lapset lähetetään kotiin lounaan jälkeen, kun heille on saatu jaettua ohjeet etäopetuksesta.

Asiasta on tiedotettu nuorille ja vanhemmille Wilmassa.

– Minun tehtäväni on turvata, että oppilaat ovat koulupäivän aikana turvassa ja saavat kouluruuan. En voi tehdä sellaista ratkaisua, että laitan vain lapun luukulle.

Myös Merikarvialla, Pomarkussa ja Siikaisissa yläkoululaiset menevät viellä perjantaiaamuna kouluun.

Taustalla tietokatkos

Avin yllättävän päätöksen taustalla oli Vepsän mukaan väärinymmärrystä ja informaatiokatkoksia. Avi ei ollut saanut tietoa siitä, ettei kaikissa maakunnan kunnissa ole vielä siirrytty etäopetukseen.

Tältä olisi Vepsän mukaan voitu välttyä, jos kouluja olisi kuultu asiassa. Vepsä toivookin koronaviestintään keskittämistä. Ohjeiden tulisi tulla yhdeltä luukulta kaikille samaan aikaan.

– Toivon myös, että päättäjät kysyisivät meiltä, miten me koemme suunnitelmat. Jokainen varmasti ymmärtää, ettei koulua voi yhden yön aikana laittaa kiinni.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.