WASHINGTON Ennen koronakriisiä New Yorkista pääkaupunkiin muuttanut tuttuni kertoi tavanneensa kiinnostavan miehen deittipalvelussa ja vastanneensa myöntävästi tämän päivälliskutsuun. Mies oli täysipäiseltä vaikuttava varakas sinkku. Harvinainen löytö Washingtonissa.

Aikuisten naisten ja miesten välinen prosentuaalinen epäsuhta on 53–47. Erityisen kova kysyntä on koulutetuista miehistä. 750 000 asukkaan kaupungissa on 40 000 akateemisesti koulutettua naista enemmän kuin miestä.

Mies oli menestyvä konsultti. Hän oli laatinut terävän, pikantteja yksityiskohtia sisältävän profiilin paikallisten sinkkujen suosimalle sivustolle. Kuva kertoi korkeasta elintasosta ja muotitietoisuudesta.

Samaan aikaan toinen mies lähetteli viestejä kalastusreissultaan, joten älykkönaisen treffivalinta oli selvä.

Romanttinen ilta luksusravintolassa eteni kuin siivillä. Mies kertoi kynttilänvalossa tarinoita maailmanmatkoiltaan Euroopasta ja Etelä-Amerikasta.

Kallis samppanja ja romaniviulistin kaihoisat sävelet tekivät tehtävänsä. Nainen oli valmis etenemään syvällisempään keskusteluun tunteista. Hän päätti aloittaa helpoilla kysymyksillä.

– Kerro millaiset asiat saavat sinut suuttumaan?

– Kyllä päällimmäisenä tulee mieleen Trumpin joutuminen valtakunnanoikeuteen. Sapettaa vieläkin, mies vastasi.

Jälkiruoka ei enää maistunut. Nainen kiitti mukavasta illasta ja heti kotiin päästyään poisti miehen profiilin selaimeltaan.

Hänen kaltaisiaan sinkkuja, joille poliittinen vakaumus on jopa tärkein läheisiä ihmissuhteita määrittävä tekijä, on paljon. Yhdysvaltalaisten poliittinen jakautuminen jyrkkeni Donald Trumpin presidenttikaudella äärimmilleen.

Erityisen tärkeä asia se on korkeasti koulutettujen keskuudessa. Washingtonilaisen OkCupid-deittisivuston kyselyssä 92 prosenttia itseään liberaaleina pitävistä ja 71 prosenttia konservatiiveista kertoi, ettei voisi tapailla vastakkaisen poliittisen leirin edustajaa.

The League -sivuston 20 000 asiakkaasta kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että poliittisesta elämänkatsomuksesta oli viime vuosina tullut aiempaa tärkeämpi kriteeri kumppanin valinassa. Match.comilla 60 prosenttia arvioi muuttuneensa Trumpin kaudella suvaitsemattomammaksi itselleen vastakkaista puoluetta kohtaan.

Ajanhukan välttääkseen monet ovat siirtyneet pelkästään jompaakumpaa väriä tunnustaville deittisivustoille. Liberaalisinkuille on useita kohteita, kuten Liberal Hearts. Konservatiiveilla on vastaavansa, muun muassa Elite Singles.

TrumpSingles.com–sivusto ei enää vastaa. Se saattaa olla lakkautettu.

Washingtonilainen deittausvalmentaja Erika Ettin vahvistaa, että poliittisesta suuntautumisesta on tullut ratkaisevan tärkeää. Muut Washingtonin deittailuun liittyvät myytit sen sijaan eivät pidä paikkansa.

Ensimmäinen kysymys tutustuttaessa ei välttämättä ole "mitä teet elääksesi". Kaikki Washingtonin sinkut eivät ole konsultteja tai juristeja.

Kiireisillä ammattilaisillakin on halutessaan aikaa deittailla, eikä partnerin tarvitse välttämättä olla 1–10-asteikolla 11 edes Washingtonissa, hän muistuttaa.

Ylen kirjeenvaihtajien ja avustajien juttusarjassa tartutaan puheenaiheisiin eri puolilla maailmaa

Yhdysvallat: "Ulkonäöllä ei niin väliä, kunhan et ole republikaani" – Washingtonin treffipalveluissa tunnustetaan poliittista väriä

Kenia: Monessa Afrikan maassa matkustajien pakkotestaus on itsestäänselvyys – miksi ei Suomessa?

Yhdysvallat: Jos jokin on suomalaiselle ahdistavaa Yhdysvalloissa niin asunnottomuus – pandemiatukien päättyessä miljoonat saattavat joutua kadulle

Uruguay: Jalkapallotähden somemöläytys paljasti hellittelypuheen rasismin Etelä-Amerikassa, jossa "musta" ja "läski" ilmaisevat lempeyttä

Saksa: Kun aamuradio kertoo taas tuhannesta uudesta kuolemasta, mitä pitäisi tuntea? Saksa opettelee suremaan pandemian uhreja

Lue lisää:

Parisuhde koetuksella – näin Debbie ja Walter Diaz selvisivät Trumpin kaudesta eroamatta, "Amerikka on epäonnistunut, jos emme osaa olla enää eri mieltä"