Koronasuositukset tiukentuvat Päijät-Hämeessä. Alueellinen koronayhteistyöryhmä totesi eilen alueen olevan epidemian leviämisvaiheessa, minkä vuoksi rajoituksia ja suosituksia päätettiin tiukentaa.
Koronayhteistyöryhmä suosittelee tiedotteessaan yksityisten tilaisuuksia osallistujamäärän rajaamista kuuteen henkilöön. Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset rajoitetaan enintään kuuteen henkilöön. Koronayhteistyöryhmä pyytää Aluehallintovirastoa tekemään rajoitukseen tarvittavan päätöksen mahdollisimman pian.
Kuljetuspalvelun tarjoajat velvoitetaan rajoittamaan matkustajamäärää enintään puoleen liikennevälineen suurimmasta matkustajamäärästä. Päätös koskee vain liikennevälineitä, joita käytetään yli 10 henkilön samanaikaiseen kuljetukseen. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä pyytää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomia päättämään asiasta mahdollisimman pian.
Vuonna 2007 ja sitä ennen syntyneiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Kuntosalit ja muut yksityiset liikuntapaikat suositellaan suljettaviksi lukuun ottamatta vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneille tarkoitettua liikuntaa. Uimahallit palvelevat rajoitetusti eli ne ovat auki vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien harrasteryhmille, koululaisryhmille ja kuntoutujille.
Jo aikaisemmin on päätetty, että yläkoulut ja toiseen asteen opetus siirtyvät etäopetukseen 8. maaliskuuta alkaen kolmeksi viikoksi.
Uudet suositukset ja rajoitukset ovat voimassa tämänhetkisen arvion mukaan 28. maaliskuuta asti.
Koronayhteistyöryhmä muistuttaa tiedotteessaan, että lain nojalla on mahdollista sulkea erilaisia yksityisiä liikunta- ynnä muita tiloja, jos terveydenhuollon toimintakyky uhkaa vaarantua. Ryhmän mukaan tässä vaiheessa alueen epidemia ei vielä vaaranna terveydenhuollon toimintakykyä laissa tarkoitetulla tavalla. Ryhmä kertoo seuraavansa tilannetta päivittäin.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
https://areena.yle.fi/tv/ohjelmat/57-JALvO8V5K