Etelä-Savon sairaanhoitopiirit haluavat parantaa digitaalisia palveluitaan.

Essote on maanantaina 1.maaliskuuta avannut nettisivuilleen chat-palvelun, josta voi saada apua kiireettömiin asioihin

Chatin kautta voi hoitaa pitkälti samoja asioita kuin nykyisen Terveysneuvon, vanhus- ja vammaispalvelujen Palveluneuvon sekä työikäisten sosiaalityön puhelinnumeroista. Asikkaiden kysymyksiin vastaavat pääasiassa sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät.

Sairaanhoitopiiri Sosterissa käytössä ollut nuorten chattipalvelu laajenee palvelemaan myös ikäihmisiä. Sosterin chatissa voi keskustella terveydenhoitajan kanssa vaikka nimimerkillä. Myös ikääntyneiden neuvontapiste Nestorin palveluohjaajat ja muistiasiantuntijat ovat tavoitettavissa chatin kautta

– Toivomme chatin tuovan helpotusta muun muassa Terveysneuvon ja ajanvarauksen numeron ruuhkiin, kertoo sote-uudistuksen ICT-koordinaattori Anni Sormunen Essotelta.

Sosterissa käytössä ollut nuorten chattipalvelu laajenee palvelemaan myös ikäihmisiä. Sosterin chatissa voi keskustella terveydenhoitajan kanssa vaikka nimimerkillä. Myös ikääntyneiden neuvontapiste Nestorin palveluohjaajat ja muistiasiantuntijat ovat tavoitettavissa chatissa.

Mikäli asia ei selviä chatissa, ohjaavat terveydenhoitajat asiakkaan sopivan ammattilaisen luokse.

– Chat-palvelun käyttöönotto mahdollistaa turvallisen yhteydenottokanavan korona-aikana, sanoo ikääntyneiden palvelupiste Nestorin palveluohjaaja Merja Muhonen.