Koronavirustapaukset ovat lisääntyneet myös Meyer Turun telakalla. Viikon aikana tartunnan on saanut noin 30 työntekijää.

Altistuneiden määrä on muutamia satoja. Osa heistä ei ole telakan työntekijöitä.

Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo, että Turun tapaukset linkittyvät Rauman telakan vaikeaan koronavirustilanteeseen. Osa sairastuneista työskentelee alihankintayrityksissä, jotka toimivat molemmilla telakoilla.

– Hyvin monet näistä sairastuneista ovat olleet töissä alihankkijoilla tai alihankkijoiden alihankkijoilla. Eli ketju on hyvin laaja-alainen ja monimutkainen.

Testauksia jatketaan

Jutta Peltoniemen mukaan lähiaikoina koronatestiä tarjotaan kaikille niille, jotka on määrätty karanteeniin.

– Tätä tietenkin tehdään eri päivinä eri kunnissa, koska altistuneet ovat monen kunnan asukkaita. Lisäksi kartoitetaan löydetäänkö mahdollisesti uusille sairastuneille uusia altistuneita. Jos näin on, niin testausta jatketaan, toteaa Peltoniemi.

Meyer Turun viestintäpäällikkö Tapani Myllyn mukaan maskien käyttöä ja muita suojautumistoimia pyritään entisestään tehostamaan telakan alueella. Myös valvontaa kiristetään. Jos henkilö ei käytä maskia sellaisessa tilassa, jossa niin on määrätty, hänet voidaan poistaa loppupäivän ajaksi telakan ulkopuolle.

Lue lisää:

Koronatartuntojen ryväs kasvaa Rauman telakalla, ketjut halutaan katki massatestauksella – katso toimitusjohtajan haastattelu Yle Areenassa