Lapuan keskuskoulun tokaluokkalainen Saana Kangas harrastaa neljänä päivänä viikossa. Koululla hänosallistuuaskartelukerhoon ja uimakerhoon.
Sen lisäksi hän pelaa koripalloa paikallisessa urheiluseurassa.
– Aiemmin soitin myös selloa, mutta lopetin, kun se alkoi tökkimään. Se vei myös aikaa, kun oli orkesteri, nuottipaja ja soittotunnit.
Saanalla ja muilla lapualaisilla koululaisilla todella on, mistä valita: Runsaan 14 000 asukkaan kaupungissa Etelä-Pohjanmaalla pyörii koulun yhteydessä peräti 130 harrastekerhoa. Kaikki harrastekerhot ovat koululaisille maksuttomia.
12 kouluun perustettiin 130 kerhoa: Listassa eräistä Lapuan harrastekerhoista
Retkeilykerho, espanjan kerho, pelisuunnittelu- ja koodaus, metsästyskerho, mediakerho, kirjallisuuskerho, tanssikerho, jääliikuntakerho, kuvataidekerho, kuntosalikerho, läksykerho, valokuvaus, videokuvaus ja musiikki, käsityöt, keilailukerho, touhukerho, lautapelikerho, mineen viitti kerho, totuus ja tehtävä -kerho, salibandy ja palloilukerho, uintikerho, lukukerho, sarjakuvakerho, ruoanvalmistaminen ja kestävä kehitys, eläinkerho, sankaritarinoita-kerho, soittimien soittaminen, dance mix -kerho.
Lapuan harrastekerhot ovat osa vuoden vaihteessa alkanutta valtakunnallista kokeilua, jossa lasten ja nuorten toivomat harrastukset tuodaan koulupäivän yhteyteen. Suomen malli -nimellä kulkevan pilotin tarkoitus on tuoda harrastukset saataville riippumatta lasten perhetaustasta ja asuinpaikasta.
Pilotissa on mukana yli sata kuntaa, yli tuhat koulua ja noin 200 000 oppilasta.
Lue lisää: Peruskoululaisille maksuttomat harrastukset koulupäivän perään – kokeilu alkaa yli tuhannessa suomalaiskoulussa
Kerhojen toteuttamista varten pilottiin osallistuvat kunnat ovat saaneet valtiolta rahaa 2000 eurosta miljoonaan euroon. Lapuan saama 160 000 euron potti on Suomen viidenneksi suurin.
– Kun summa saatiin selville, moni kiinnostui, että ai noin paljon, mekin haluamme olla tuomassa harrastusta lapsille kouluille, kaupungin sivistysjohtaja Mika Kamunen kertoo.
Lapualla kysely toiveharrastuksista tehtiin 1700 peruskoululaiselle. Kerhojen vetäjät löytyivät vahvan yhteisöllisyyden ansiosta.
– Suosituimpia ovat olleet kädentaitoon liittyvät kerhot ja uintikerho, johon piti tehdä lisäryhmiä. Joissakin kerhoissa ei ole ollut niin paljon porukkaa. Silloin joudutaan tarkastelemaan, riittääkö joka kerralle osanottajia, sanoo projektipäällikkö Juha Nivukoski.
Hän arvioi, että kevään aikana syntyy vielä joukko uusia ulkoilmakerhoja, kun lumet sulavat.
Kunnat joutuivat siirtämään kerhoja koronan vuoksi
Johtaja Tiina Kivisaari Opetus- ja kulttuuriministeriöstä pitää Lapuan lentävää alkua seurauksena positiivisuuden kehästä.
– Nopea toiminta on mahdollista, kun palat osuvat hyvin kohdalle. On löytynyt tilat ja vetäjät, jotka vastaavat lasten ja nuorten toivomiin harrastuksiin eivätkä koronarajoitukset ole estäneet esimerkiksi ulkopuolisten ohjaajien tuloa koululle. Se on hienoa.
Pilottikokeilun onnistumista arvioitiin keskiviikkona webinaarissa, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti yhdessä aluehallintovirastojen kanssa.
Koko maassa pilotti on alkanut vaihtelevasti, joskin alustavat kokemukset ovat innostavia: Toiveita on pystytty toteuttamaan ja monet harrastuksia vailla olevat lapset ja nuoret ovat löytäneet itselleen harrastuksen.
Osa kunnista on kuitenkin joutunut siirtämään harrastekerhojen aloitusta koronarajoitusten vuoksi. Myös kyytijärjestelyt, vapaana olevien tilojen ja sopivien vetäjien löytäminen ovat vaikeuttaneet kerhojen järjestämistä koulupäivän yhteydessä erityisesti pienillä paikkakunnilla.
Suuremmissa kaupungeissa on ollut haasteena saada yläkoululaiset mukaan kerhoihin.
Yhteinen kerhon vetäjä kahden kunnan välille?
Jatkossa pohdittavaa on muun muassa se, voisivatko pienet kunnat tehdä yhteistyötä sopivan kerhon vetäjän löytämiseksi. Näin on tehty esimerkiksi Itä-Lapissa, jossa sama ohjaaja hyödyttää myös naapurikuntia.
Valikoimassa voisi myös olla kerho, joissa voisi kokeilla eri urheilulajeja.
– Tavoitteena pitää kuitenkin olla se, että lapsi tai nuori saa säännöllisen, viikottaisen ja koko lukuvuoden kestävän harrastuksen, muistuttaa neuvotteleva virkamies Iina Berden Opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Valtioneuvoston avustusten uusi hakukierros ensi lukuvuotta varten alkaa maaliskuussa.
Lue myös: Koululaiset saivat maksuttomat harrastukset koulupäivän päätteeksi: "On tämä kivaa. Kun ensin on opiskellut, niin sitten saa heti liikuntaa"
Lapsille tarjotaan maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen – pilotissa on mukana kahdeksan kuntaa Varsinais-Suomesta
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta torstaihin kello 23 saakka.