Huittisten korona-altistuksista on saatu uutta tietoa.
Brewer's Pubissa viime lauantaina klo 17–23 käynyt, koronatartunnan saajaksi todettu henkilö osallistui ravintolassa tikkakisaan. Altistuneita oli 18, joista kahta ei ole tavoitettu.
– Jos tiedät osallistuneesi kyseisiin tikkakisoihin eikä sinuun ole oltu tartuntatautiviranomaisen toimesta yhteydessä, ole yhteydessä tartuntatautihoitajaan, vs. ylilääkäri Tiia Levonen toivoo.
Numerot ovat 044-7728400 arkisin klo 8–16 ja perjantaisin klo 8–14. Muina aikoina päivystää kotisairaala numerossa 044-7728390.
"Huolehtikaa turvaväleistä"
Levonen kommentoi myös sosiaalisessa mediassa levinneitä kysymyksiä, miksi tartuntatautiviranomainen kertoo tiedotteissaan ravintolan nimen.
– Tämä liittyy pitkiin altistumisaikoihin, turvavälien toteutumattomuuteen ja todelliseen riskiin COVID-19-virukselle altistumiselle. Jälleen tartuntatautityöryhmä kehottaa kaikkia huolehtimaan kokoontumisrajoituksista, turvaväleistä, maskin käytöstä ja hyvästä käsihygieniasta, Levonen sanoo.
Yle kertoo ravintolan nimen, koska tavoitteena on ehkäistä koronaviruksen leviämistä.
Brewer's Pubissa oli korona-altistuksia myös helmikuun alussa.
Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.