Toimeentulotuki
Koronatilanne on lisännyt toimeentulotukihakemuksia.
Toimeentulotuen saajien määrä lisääntyi viime vuonna 10 prosenttia. Uudellamalla toimeentulotuen tarve kasvoi vielä enemmän.
Erityisesti nuoret naiset tarvitsevat nyt toimeentulotukea. Koronatilanne on vähentänyt töitä erityisesti sellaisilla aloilla, joilla työskentelee nuoria naisia.
Tietoturva ja etätyö
Koronatilanne ja väsyminen etätyöhän lisäävät tietoturvariskejä.
Digivirasto on kysynyt suomalaisilta, miltä heistä tuntuu töissä. Lähes puolet suomalaisista sanoo, että kevät tuntuu nyt raskaammalta, kuin viime vuonna.
Digivirasto sanoo, että stressi ja väsyminen voivat lisätä virheitä ja tietoturva voi vaarantua. Rikolliset käyttävät ihmisten väsymistä hyväksi. Esimerkiksi erilaiset huijauspuhelut ja huijaussähköpostit ovat lisääntyneet.
Koronarokotukset
Vanhusten koronarokotukset etenevät eri tavalla eri puolilla Suomea. Toisissa kaupungeissa yli 80-vuotiaiden vanhusten rokotukset aloitettiin tammikuun lopulla. Toisissa kaupungeissa rokotukset aloitetaan vasta nyt.
Kaupungit ovat saaneet rokotetta eri aikaan. Rokotuksiin vaikuttaa myös se, mitä rokotetta kaupungit ovat saaneet. Esimerkiksi kolmesta rokotteesta yhtä ei anneta yli 70-vuotiaille.
Koronarokotteen on saanut Suomessa nyt vähän yli 210 000 ihmistä.
Henkilöstöravintolat
Henkilöstöravintoloilla jatkuu vaikea tilanne. Monet työntekijät ovat etätöissä ja vain vähän ihmisiä syö henkilöstöravintoloissa.
Isot henkilöstöravintolafirmat sanovat, että ruokailijoita käy vain noin 50 % entisestä asiakasmäärästä ennen koronaa.
Monet henkilöstöravintolat ovat kokonaan kiinni, koska asiakkaita ei ole. Joiltakin henkilöstöravintoloilta on loppunut sopimus asiakasfirman kanssa, koska firman työntekijät ovat etätöissä.
Sää
Sää on keskiviikkona kylmää koko maassa. Maan etelä- ja keskiosassa paistaa iltapäivällä aurinko. Pohjois-Suomessa on pilvisempää. Pakkasta on 10–20 astetta.