Vaasan sisäsataman kelluvalle sauna- ja ravintolaterassille saatiin maanantai-iltana kaupunginhallituksen siunaus.

Hanketta puuhaava Bluet Oy pääsee nyt siirtymään terassin suunnittelussa askelen eteenpäin, käytännön toteutukseen.

– Nyt aletaan tehdä yksityiskohtaisempaa suunnittelua, kuten tilaratkaisuja ja mennään aina työmaasuunnitteluun asti. Toteutussuunnittelu lähtee nyt liikkeelle, sanoo Bluet Oy:n toimitusjohtaja Tytti Sirola.

Sisäsataman ravintola- ja saunaterassin piti ensimmäisten suunnitelmien mukaan valmistua jo viime vuonna, mutta koronaepidemia muutti aikataulua. Sirola toivoo, että koronarajoituksia päästäisiin vähitellen helpottamaan.

Tähän vuoteen 2021 Sirola ei terassia vielä lupaa, mutta 2022 on jo mahdollinen.

– Aikatauluja ja yksityiskohtia hiotaan. Tähtäin on viimeistään kesä 2022.

Ravintola- ja saunaterassiin on suunniteltu noin 400 neliötä toiminnallista pinta-alaa. Luvassa on ravintola- ja saunatoimintaa sekä lämmin uima-allas ympärivuotiseen käyttöön.

Koronan lisäksi rakentamiseen vaikuttaa sää.

– Jos meri on täysin jäässä, emme pääse paikalle rakentamaan eli joudumme elämään jäätilanteen mukaan. Liikkeelle pyritään kuitenkin niin aikaisin kuin mahdollista.

Lue seuraavaksi: Vasta aikaisintaan vuoden päästä saunotaan Vaasan Sisäsatamassa – korona siirtää kelluvan saunaterassin rakentamista