Vieremäläinen metsäkoneyhtiö Ponsse kertoo selviytyneensä koronavuodesta koko vuoden käänteet huomioon ottaen melko hyvin.

Ponssen liikevaihto aleni edellisvuodesta vajaat viisi prosenttia ja liiketulos viisitoista prosenttia. Liikevaihtoa kertyi 637 miljoonaa euroa ja liiketulos oli 57 miljoonaa euroa. Yhtiön tilauskanta vuoden lopussa oli 175 miljoonaa euroa, mikä on 82 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin ja hieman pienempi kuin syyskuussa 2020.

Ponsse kertoo tilinpäätöskatsauksessaan, että koronapandemia hiljensi metsäkonemarkkinoita ensimmäisellä vuosipuoliskolla, mutta jo syksyllä markkinat alkoivat virkistyä ja osien saatavuus parantui. Yhtiö kertoo pandemian aiheuttamasta kriisistä palautumisen tapahtuneen odotuksia nopeammin.

Ponsse arvioi euromääräisen liiketuloksensa olevan tänä vuonna hieman suurempi kuin viime vuonna. Yhtiön hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2020 jaettava osinko on 0,60 euroa osakkeelta.