Kun koronarokotukset laajenevat työikäiseen väestöön, odotettavissa on sairaspoissaoloja. Näin arvioi Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen.

Soitessa henkilökuntaan kuuluvia on jo rokotettu toisella rokotteella ja silloin on huomattu, että reaktioita on syntynyt.

– Hyvä rokote antaa hyvän vasteen. Varsinkin kun alussa rokotteita annettiin 3–4 viikon välein, reaktiot saattoivat olla voimakkaita. Paikallisesti pistoskohtaan tuli samana tai seuraavana päivänä kipua, joillakin myös kainalon tai olkapään kipua. Myös kuumetta, nivel-, pää- ja lihaskipua saattoi tulla ja ne saattoivat kestää 1–2 päivää.

Elimistön puolustusjärjestelmän reaktioita ei ole kuitenkaan syytä pelästyä, vaan ne ovat luonnollisia. Ensimmäisellä rokotteella luodaan vaste ja toisella piikillä vahvistetaan sitä, selventää Rahkonen. Jotkut ovat tosin saaneet myös allergisia reaktioita.

Odotettavissa on kuitenkin poissaoloja työpaikoilta, kun työikäinen väestö on rokotusvuorossa.

– Kuumereaktioita ja muutamien päivien sairaspoissaoloja voi tulla. Korona-aikana lähtökohta on kuitenkin se, että oireisena ei lähdetä töihin, kouluun tai harrastamaan.

Kaikki oireilu ei kuulu kuvaan

Jos rokotuksessa käyneelle tulee hengitystieoireita eli kurkkukipua, yskää ja limaisuutta ja ne jatkuvat useita päiviä, kyse voi olla rokotteesta huolimatta saadusta koronavirustartunnasta.

Se on mahdollista, sillä rokote ei anna suojaa välittömästi.

– Tartunta on mahdollinen siksi, että jo ensimmäinen annos antaa hyvän suojan (liki 90 prosenttia) koronavirusta vastaan, mutta suojan kehittymiseen menee 1–2 viikkoa. Jos sattuu altistumaan heti ensimmäisen rokotteen jälkeen, sairastuminen on mahdollista.

Jos rokotereaktio hämmentää, kannattaa ottaa yhteyttä koronaneuvontaan.

THL:n mukaan Soiten alueella on nyt rokotettu hiukan vajaat 4000 ihmistä, joista toisen rokoteannoksen on saanut kuusi ja puolisataa.

Soite jatkaa koronaviruksen perustasolla – uusia tartuntoja todetaan, mutta tilanne on rauhallinen

Viidellä keskipohjalaisyrityksellä työntekijöitä akkutehtaalla – tartuntaketjusta tänään uusi koronatapaus

Ajanvaraus koronarokotuksiin vaihtuu Soiten alueella – uusi ajanvarauspäivä on tiistai