Vuokatissa järjestetyt maastohiihdon nuorten MM-kisat sujuivat terveysturvallisuuden kannalta hyvin. Kainuun sotesta kerrotaan, että kilpailuihin liittyneet koronatestaukset sekä joukkueiden kuplajärjestelyt toimivat suunnitellusti. Soten mukaan jatkossakin kisoja on mahdollista järjestää.
– Syksyn ja talven kokemukset ovat osoittaneet, että ammattimaisilla järjestelyillä voidaan turvallisesti toteuttaa isojakin tapahtumia. Täytyy muistaa, että vaatimukset kisatapahtumissa ovat varsin erilaiset kuin muussa matkailussa, joten riski on mahdollista pitää hallittuna, arvioi pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.
Neljältä osallistujalta todettiin tuore koronatartunta tulotestauksessa ja yhdellä poistumistestauksessa. Lisäksi parilta kymmeneltä löytyi testissä viitteitä aiemmin sairastetusta koronavirusinfektiosta.
Vaadittujen maahantulotestien lisäksi kisapaikalla otettiin yhteensä yli 1600 testiä. Kisat järjestettiin ilman yleisöä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.