Tampereen suurimmilla terveysasemilla on rokotettu torstaista lähtien riskiryhmiin kuuluvia koronavirusta vastaan. Rokoteinnosta kertoo se, että kun tieto rokotteesta keskiviikkona saatiin, ajanvaraus ruuhkautui välittömästi.

Linnainmaan terveysasemalla rokotettavia on riittänyt, mutta tälle perjantaille aikoja sai helposti.

Tarja Pirilä kertoo, että hän tilasi rokotusajan torstaina illalla ja pääsi piikille jo perjantaina aamupäivällä. Rokottaminen sujui hyvin.

– Ei tuntunut oikeestaan miltään. Vähän kirpaisi, kun lääkeaine meni lihakseen, Pirilä sanoo.

Tässä vaiheessa rokotetaan 65–69-vuotiaita, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.

Vaikka rokotukset käynnistettiin todella nopealla aikataululla, osastonhoitaja Tuula Urvikon mukaan tieto on tavoittanut ihmiset yllättävän hyvin.

– Eilen oli ihan täyttä, mutta tänään olisi vielä muutama rokotettava mahtunut lisää. Todennäköisesti rokotamme vielä maanantaina, koska kaikki listat eivät tänään täyty.

Piikille pääsee myös lauantaina Tammelakeskuksen terveysasemalle. Ajan voi varata verkosta osoitteessa www.tampere.fi/koronarokotukset tai soittamalla terveyspalvelujen neuvontanumeroon 03 5657 0023.

Toiveissa on, että ensi viikolla Tampereelle saadaan taas Pfizerin ja Biontechin rokotetta, jolla päästään rokottamaan vihdoin myös yli 80-vuotiaita. Heidän ei tarvitse itse huolehtia ajanvarauksesta.

– Me kontaktoimme heidät puhelimitse, koska rokotukset pitää saada annettua heti. Todennäköisesti lähdemme heti maanantaina soittelemaan näitä yli 80-vuotiaita, Urvikko kertoo.