Maaliyhtiö Tikkurilan toimitusjohtaja Elisa Markula kuvailee yhtiölle sopivasti viime vuoden olleen värikäs.

– Huhtikuussa liikevaihtomme tippui, mutta toukokuussa elpyminen oli todella nopeaa ja kesäkuussa kysyntä suorastaan räjähti käsiin ja yllätti meidät, toimitusjohtaja Markula kuvailee Ylelle.

Tikkurilan tuotteiden menekkiä on vauhdittanut ihmisten kotona viettämä aika, joka on saanut yhä useammat harrastamaan erilaista remontointia ja korjausta, kuten maalaamista.

– Ylimääräinen vapaa-aika nosti ihmisten remontti-innon täysin pilviin. Olimme hyötyjiä pysytään kotona –trendistä. Vaikka ulkomaalauskausi loppui, remontointia jatkettiin sisätiloissa, Markula sanoo.

Väriä on riittänyt myös yhtiön loppuvuodessa. Joulun alla yhdysvaltalainen maalijätti PPG jätti Tikkurilasta ostotarjouksen, jonka jälkeen ostotarjouksia on tullut muiltakin alan kansainvälisiltä jäteiltä.

Ostajaehdokkailta on löytynyt halua tarjota yhtiön osakkeista aina vain korkeampaa hintaa. Yhtiön osakekurssi on yli 142 prosenttia korkeammalla kuin puoli vuotta sitten.

Ensimmäisenä tarjouksen jättänyt PPG on sittemmin noussut kilpakosijoista niskan päälle, kun hollantilainen kemianteollisuuden yhtiö AkzoNobel luopui aiemmin tällä viikolla ostoaikeistaan.

Yhtiö ei itse kommentoi ympärillä menossa olevaa kilpakosintaa.

– Näen Tikkurilassa paljon potentiaalia, ja pidän ostotarjousta osoituksena saavuttamastamme hyvästä kehityksestä, Markula kirjoitti tulostiedotteessa.

Tikkurilaa analyysiyhtiö Inderesissä seuraava analyytikko Petri Kajaani kommentoi Ylelle viime viikolla, että Tikkurilassa ostajia kiinnostaa varsinkin sen vakiintunut asema Pohjois- ja Itä-Euroopan maissa.

Maalialan isot toimijat hakevat kasvua

Tikkurila tunnetaan perinteisenä suomalaisena yrityksenä, mutta sen myynnistä vain noin 16 prosenttia tulee Suomesta.

Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä yhtiö on markkinajohtaja, kun puhutaan kuluttajille ja ammattilaisille suunnatuista maaleista. Puolassa Tikkurila kilpailee kolmen muun suuren yrityksen kanssa markkinoiden kärkipaikoista.

Tuotantoakin on Vantaan Tikkurilassa sijaisevan laitoksen ohella myös mainituissa Ruotsissa, Puolassa ja Venäjällä.

Maalialalla on muualla maailmassa edetty kohti yhä suurempia toimijoita, ja yrityskauppoja tehdään alalla paljon.

– Kymmenen isointa toimijaa ottaa yli puolet maailman maalimarkkinoista, ja yritysostoja tapahtuu tällä alalla valtavasti, Markula kuvailee.

Tuotanto pysynyt lähellä ostajia

– Maalialan erityispiirre on, että maaleissa on paljon vettä, joten tuotteita ei kannata kuljettaa pitkiä matkoja, Markula sanoo.

Tämä on johtanut siihen, että tuotanto on lähellä markkinoita ja asiakkaita, ja paikallista yritystoimintaa on ollut maailmanlaajuisia isoja toimijoita enemmän.

Markula kertoo, että kuluttajat painottavat ostoksissaan yhä enemmän tuotteiden ympäristöystävällisyyttä.

– Vesiohenteiset maalit ovat yksi iso trendi tällä alalla, kun niistä haihtuu seinään laitettaessa vain vettä. Myös ammattilaiset käyttävät niitä yhä enemmän.

Ympäristövaikutuksia pienennetään myös korvaamalla enemmän hiilidioksidipäästöjä synnyttäviä raaka-aineita biopohjaisilla ja uusiutuvilla raaka-aineilla.

Tikkurila kertoi tänään perjantaina viime vuoden ja vuosineljänneksen tuloksestaan. Niin liikevaihto kuin liikevoittokin kasvoivat, liiketulos parani 37,5 prosenttia toissavuoteen verrattuna ja nousi yli 63 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi 3,2 prosenttia ja ylsi 582 miljoonaan euroon.

Lue myös

Maaliyhtiö Tikkurilan ostajaehdokkaita enää yksi – AkzoNobel luopuu ostoaikeistaan

Taistelu Tikkurilasta nosti maaliyhtiön arvon pilviin – Kansainväliset maaliyhtiöt tahtovat Tikkurilan lähes hinnalla millä hyvänsä