Satakunnan koronatyöryhmä suosittelee ylioppilaskirjoitusten järjestämistä myös karanteenissa oleville.
Ylioppilastutkintolautakunta ei ohjeistossaan velvoita kuntia järjestämään karanteenissa oleville abeille kirjoitusmahdollisuutta. Osa kunnista on kuitenkin näin tehnyt.
– Kyseessä on tärkeä yhdenvertaisuusasia, todetaan koronatyöryhmän tiedotteessa.
Alueellinen tartuntatautien työryhmä suosittelee, että Poriin, Raumalle ja Pohjois-Satakuntaan tehtäisiin vaadittavat järjestelyt kirjoitusten toteuttamiseksi myös karanteenissa oleville. Karanteenissa olevat ohjattaisiin näihin paikkoihin koko maakunnan alueelta.
Toteutuuko yhdenvertaisuus?
Rauman Lyseon lukion rehtori Jussi Paavola toivoo, että päätös karanteenikirjoitusten järjestämisestä tehtäisiin valtakunnallisesti.
– Siten opiskelijat eri puolilta Suomea olisivat tasa-arvoisessa asemassa. Olisi selkeämpää, jos linjauksen tekisi esimerkiksi Ylioppilastutkintolautakunta.
Paavola ymmärtää, että abiturientit haluavat valmistua ajoissa. Koulun kannalta tilanne on kuitenkin vaikea.
– Esiin nousee vaikeita kysymyksiä esimerkiksi opettajien työturvallisuuden näkökulmasta. Näkisin myös järkevämpänä vaihtoehtona näin sähköisten ylioppilaskirjoitusten aikana, että ne järjestettäisiin koulutasolla, eikä koottaisi yhteen opiskelijoita sieltä täältä.
Jussi Paavola odottaa vielä lisätietoja tilanteesta ja kertoo lukion toimivan lopulta annettujen ohjeiden mukaisesti.
Alle 12-vuotiaiden liikunnassa lähikontaktit sallittuja
Torstaina kokoontunut koronatyöryhmä piti rajoitukset ja suositukset pitkälti ennallaan. Se kuitenkin päivitti lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevia suosituksia.
Alle 12-vuotiaiden ryhmissä tai joukkueissa myös lähikontaktit ovat sallittuja. Kilpailuja tai esiintymisiä yleisölle ei tule järjestää. Asuinkaupungin sisäiset ottelut ja kilpailut sallitaan.
Epidemiatilanne vakautunut
Satakunta on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Rauman seutu ja Pohjois-Satakunta, erityisesti Karvia ja Honkajoki, ovat leviämisvaiheessa.
Epidemian tilanne näyttää vakautuneen eikä tapausten kasvu ole jatkunut. Varotoimia on koronatyöryhmän mukaan kuitenkin syytä edelleen jatkaa.
Satakunnassa on todettu yhdeksän varmistettua muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tartuntaa.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta