Prinsessapäivä peruttu
Tuhansien lukiolaisten piti tanssia vanhojentansseja tällä ja ensi viikolla, mutta korona siirsi ne kuukausien päähän.
Jos elettäisiin tavallista aikaa, lukiolaiset viimeistelisivät nyt kovaa vauhtia vanhojentansseja. Mekot olisi ommeltu, kampaaja-ajat varattu ja koreografiat viilattu. Mutta nyt eletään keskellä pandemiaa.
Suurin osa lukioista on siirtänyt vanhojentanssit helmikuusta huhti-toukokuulle. Seinäjoen lukiossa vanhoja tanssitaan toukokuun lopussa.
Pohjois-Savossa Nilsiässä tanssit siirrettiin huhtikuun puoleenväliin. Tilanne harmittaa kaikkia, mutta nyt lukion kakkosvuoden opiskelijat odottavat innolla huhti-toukokuuta.
Lukiolaiset kuitenkin mieluummin siirtävät tansseja kuin pitäisivät ne nyt, tiukoin rajoituksin. He siirtäisivät tanssit vaikka syksyyn saakka, jos tarve niin vaatisi.
Pahinta olisi, jos vanhoja ei voisi tanssia ollenkaan.
Suomen suurimmat kaupungit järjestävät vanhojentanssit koronatilanteen salliessa seuraavasti:
Helsinki, Espoo ja Vantaa: Keväällä, tarkka päivä ei ole vielä tiedossa.
Kuopio: 23.4.
Oulu: 30.4.
Tampere: 6.5.
Turku: 12.5.
Jyväskylä: Gradia-lukioissa 12.5. Normaalikoulu ei ole vielä päättänyt, pidetäänkö vanhojentansseja tänä vuonna.
Lahti: 14.5.
Pori: 21.5.
Tekijät Mirva Ekman Laura Kangas Kuvat:Mirva Ekman ja Sami TakkinenJulkaistu 12.2.2021 7:15