Blogi
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan blogeja tekee joukko oman alansa tarkkaan tuntevia toimittajia.
> Kaikki blogit voit lukea täältä
Suomalaisessa koronakeskustelussa on kaikenlaisia outouksia, mutta erikoisinta on se, että juhlimme kuolemia. Vähän väliä joku toteaa iloisena, että kylläpä meillä korona on hoidettu hyvin, kuolleita on vain 700!
Siis meillä 700 ihmistä on menehtynyt, vanhukset eristetty elämästä, yrittäjät ahdingossa, lapsia pudonnut kelkasta ja valtio ottanut miljardeja lisävelkaa. Tämäkö on upeaa? Ei ole, ja todellisuudessa Suomi ei olekaan mikään koronan mallimaa. Pelkästään viimeisen kuukauden aikana Suomessa on kuollut koronan aiheuttamaan covid-19-tautiin enemmän ihmisiä kuin joissain niistä maista, joissa tauti on päätetty tukahduttaa. Niissä myös talous ja elämä rullaavat normaalisti.
Esimerkiksi 24 miljoonan asukkaan Taiwanissa koronaan on kuollut koko pandemian aikana yhdeksän ihmistä, suurin piirtein Suomen kokoisissa Singaporessa ja Uudessa-Seelannissa molemmissa alle 30.
Katso videolta muita esimerkkejä suomalaisista koronaerikoisuuksista ja tule kertomaan, millaisia toimia kaipaisit päättäjiltä koronan hoitamiseen juuri nyt. Olen mukana keskustelussa kello 21:een saakka.
Marja Sannikka
Kirjoittaja on politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostunut toimittaja, jonka mielestä totuutta täytyy katsoa silmiin, jotta maailmaa voi muuttaa paremmaksi.
Lisää aiheesta Marja Sannikka -ohjelmassa TV1:llä perjantaina 12.2.2021 klo 20. Vieraana sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.