Ylivieskassa on todettu lisää koronatartuntoja kouluilla.

Keskiviikkona runsaan parin sadan oppilaan Päivärinnan alakoulussa todettiin joukkoaltistuminen koronalle.

Perjantaina koulussa paljastui yksi uusi tapaus lisää. Myös Jokirannan yläkoululla todettiin yksi koronatartunta.

Altistumisten takia kouluissa on karanteenissa yhteensä muutamia kymmeniä oppilaita sekä henkilökuntaa.

Ylivieskan kaupungilta muistutetaan, että lievissä oireissa on tärkeää jäädä kotiin ja hakeutua testiin. Pelkkien oireiden perusteella ei voida päätellä, onko hengitystietulehduksen aiheuttaja koronavirus vai jokin muu virus tai bakteeri.

Toistaiseksi kouluissa jatketaan lähiopetusta.

Päivitetty artikkelia 5.2. klo 15.21 uudella karanteenilaisten määrällä