Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin koronavirusinfossa käsiteltiin sairaanhoitajan työtä teho-osastolla sekä ajankohtaista koronavirusepidemiatilannetta.
Tilaisuudessa puhuivat HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen ja sairaanhoitaja Tiina Vilén.
Tilaisuuden aloitti Tuominen kertomalla yleiskatsauksen koronatilanteesta.
– Tartuntojen määrät ovat jälleen kasvussa. Tämä on suunta, jota meistä kukaan ei halua nähdä. Suurinta tartuntojen kasvu on alle 70-vuotiaiden joukossa, hän sanoo.
Tuominen painottaa, että testiin on syytä mennä, jos aihetta suinkaan on. Hänen mukaansa testiin pääsee helposti, ja tuloksen saa nopeasti.
– On erittäin tärkeää, että löydämme kaikki sairastavat.
Erikoissairaanhoidossa potilaiden määrä on ollut niin teho-osastolla kuin vuode-osastolla suhteellisen vakaa joulukuun alusta tähän päivään. Huomattavin parannus saatiin marraskuussa, kun merkittäviä sulkuja tehtiin.
– Positiivinen seuraus oli se, että potilasmäärien kasvu saatiin pysäytettyä. Olemme kuitenkin huolissamme, että potilasmäärä lähtee kasvuun viiveellä, Juha Tuominen sanoo.
Rokotustahti kohtuullinen, sanoo HUS
Tauti haavoittaa erityisesti ikäihmisiä, toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoo.
– Onneksi rokottaminen on lähtenyt käyntiin. HUSin aluella on rokotettu jo 40 000 henkilöä. Tahti on kohtuullinen.
Väestötiheys HUS-alueella vaikuttaa siihen, miksi tartunnat ja kuolleisuus on alueella suuria. Lisäksi alueelta ollaan oltu kontaktissa paljon muihin maihin, sillä alueella on paljon matkustajaliikenteen solmukohia, kuten lentokenttä.
Alueella asuu myös monkulttuurinen väestö ja sosioekonomiset erot ovat kohtalaisen suuria, kertoo Juha Tuominen.
– Valtaväestöstä poikkeavat ryhmät ovat haavoittuvaisimmassa asemassa.
HUSin virallinen linja on, että harrastusten avaamista ei suosita.
– Parempi olisi, että toimintaa ei avata. Kuitenkin näemme monia puolia, kuten esimerkiksi lastenlääkäreiden kannan asiaan. HUSista laaja joukko lastenlääkäreitä on nähnyt, että lasten edun näkökulmasta olisi tärkeää avata harrastuksia, Tuominen sanoo.
Esimerkiski Espoossa koronatilanne on nyt hankala. HUS arvioi, että rajoitustoimet ovat kuitenkin tällä hetkellä riittäviä.
– Näemme, että tartuntojen määrä on nousussa, mutta tilanne on vielä näpeissä.
Juha Tuomisen mukaan virusvarianttien määrä ei ole kasvanut Suomessa yhtä nopeasti kuin aluksi pelättiin. Riski tähän kuitenkin yhä on.
Potilaiden hoitojaksot olleet pitkiä
Sairaanhoitaja Tiina Vilén työskentelee Meilahden sairaalassa aikuispotilaiden tehohoidon parissa.
– Työ vaatii paljon erikoisosaamista ja tiivistä yhteistyötä monien eri osapuolten välillä.
Teho-osastolla on pääsääntöisesti yksi hoitaja potilasta kohden, hän kertoo.
– Työnkuvaan kuuluu potilaan kokonaisvaltaista hoitoa yhdessä lääkärin kanssa.
Vilénin mukaan taudin vaikutukset potilaaseen ovat todella moninaisia. Korona voi altistaa monta elintoimintoa häiriöille ja vaikuttaa niihin vaihtelevasti.
– Potilaiden hoitojaksot ovat olleet hyvinkin pitkiä, Vilén sanoo.
Koronapotilaan vatsamakuu pitää tehdä hyvin suunnitellusti, ja se työllistää useita henkilöitä. Vilén näyti tiedotustilaisuudessa potilaan kääntämisestä ja erilaisista vatsamakuuasennoista myös valokuvia.
– Vatsamakuun kesto on ainakin 12 tuntia, mutta se voi kestää jopa vuorokauden. Hoitajan työssä korostuu painehaavojen ennaltaehkäisy.
Kuolleisuus teho-osastolla on Suomessa ollut pääsääntöisesti matalaa, sanoo toimitusjohtaja Juha Tuominen.
– Se perustuu siihen, että teho-osastomme ovat kyenneet toimimaan hyvin. Olemme myös kyenneet löytämään keinoja tasoittaa kuormaa sairaanhoitopiirien välillä.
Hänen mukaansa näyttää siltä, että korona aiheuttaa pitkäaikaisoireita mahdollisesti enemmän, kuin muut virukset.
– On rehellisesti myönnettävä, että tästä tiedetään vielä vähän, Tuominen toteaa.
Lisää aiheesta:
Koronakoordinaatioryhmä linjasi – pääkaupunkiseudulla etäopetusta toisen asteen opetuksessa jatketaan helmikuun loppuun
Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla: HS: HUSin hallitus perumassa hoitajille luvatut koronalisät | HUSissa omikronmuunnos saavuttanut valtaviruksen aseman tartunnoissa