Konkurssien määrän odotetaan kasvavan, kun maksukyvyttömiä yrityksiä ei enää suojele koronan vuoksi tehty lakimuutos.
Muutos rajoitti toukokuusta 2020 alkaen velkojien oikeutta hakea konkurssiin yritystä, joka ei ole hoitanut velkaansa määräajassa eli noudattanut nk. konkurssiuhkaista maksukehotusta.
Tammikuun loppuun jatkuneella lakimuutoksella haluttiin suojata sellaisia yrityksiä, joiden maksukyvyttömyys voi korjautua epidemian jälkeen.
Tilapäinen laki vähensi vuonna 2020 konkursseja koko Suomessa lähes viidenneksen vuoteen 2019 verrattuna, Itä-Suomessa vielä enemmän.
Pohjois-Karjalassa haettiin viime vuonna konkurssiin 49 yritystä. Määrä on 37 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Pohjois-Savossa konkursseja laitettiin viime vuonna vireille 76, mikä on 35 prosenttia vähemmän kuin 2019.
Helmikuun alusta alkaen velallisella yrityksellä on vararikon uhatessa vain aiempaa pitempi maksuaika, mutta ei enää ylimääräistä suojaa konkurssin varalta.
Enimmäismaksuaika piteni aiemmasta viikosta kuukauteen. Väliaikainen pidennys on voimassa syyskuun loppuun.
Myös verottajan ja eläkeyhtiöiden pitkämielisyys vaikuttaa
Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Merja Blomberg odottaa konkurssien jatkossa lisääntyvän, mutta hitaasti.
– Kyllä se on estänyt konkursseja. Menee varmaan jonkin aikaa, että lakimuutos alkaa näkyä. Uusi väliaikainen muutoskin antaa pikkuisen väljyyttä, kun maksuaikaa on nyt 30 päivää, Blomberg tuumii.
Hän kertoo, että pohjoiskarjalaisille yrittäjille tammikuussa tehdyssä neljä prosenttia vastaajista kamppailee selviytymisestä.
Paljon on Blombergin mukaan tulevissa konkurssimäärissä kiinni myös verottajan ja työeläkeyhtiöiden pitkämielisyydestä, kun korona jatkuu yhä.
1990-luvun laman kaltaiseen konkurssiaaltoon yrittäjäjärjestön toimitusjohtaja ei usko.
– Meidän alueen yritykset eivät ole ottaneet koronaan juurikaan pankkilainaa, yli 90 prosenttia ilmoitti ettei ole ottanut. Yli puolet on hakenut avustuksia, erilaisia koronatukia. Nämä koronatuet ovat pelastaneet ja seuraavat tuetkin ovat erittäin tärkeitä, Blomberg korostaa.
Mitä pidempään korona kestää, sitä tiukemmilla yritykset hänen mukaansa ovat ja sitä enemmän tukien tarpeessa. Tukipolitiikka ei kuitenkaan yksin riitä pelastamaan yritystä.
- Verottajan ja eläkeyhtiön pitää uskoa, että yritys selviytyy ja sen tulevaisuus on turvattu eli on vain hetkellinen käppi korona-ajassa, Merja Blomberg toteaa.
Tällä viikolla Suomessa on pantu vireille huomattavasti tavanomaista enemmän konkursseja.
Pohjois-Savon käräjäoikeuteen jätettiin ensimmäisinä päivinä muutoksen jälkeen kolme konkurssihakemusta. Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa muutos ei heti näkynyt.