Kovat pakkaset tuovat omat haasteensa koronatestaajien työhön, sillä monessa paikassa testejä tehdään ulkona drive in -pisteillä.
Keski-Pohjanmaalla Soiten alueella autokaistalliset näytteenottopisteet sijaitsevat Kokkolassa, Tunkkarilla ja Kannuksessa.
Koviin pakkasiin varauduttiin Soitessa jo kesällä tilaamalla hoitajille tarpeelliset ulkovarusteet.
Kokkolan infektiovastaanoton vastuuhoitaja Michael Michelsson kertoo, että kylmä ilma koettelee erityisesti käsiä.
– Kädethän tässä on enimmäkseen kovilla, ne meinaavat jäätyä välillä. Muuten meillä on hyvä varustus: löytyy lämpökerrastoa, softshell-asua, koville pakkasille tarkoitettu työtakki sekä turvakengät, kun autojen kanssa ollaan tekemisissä.
Suojavarusteet, takki tai haalari, puetaan päällimmäiseksi. Kasvoja suojaaviin plekseihin käytetään pakkasella huurtumisenestoainetta. Lämpöä tuovat myös autokaistalta löytyvät infrapunalämmittimet.
Villasukkia koronatestaajille
Michelssonin mukaan näytteenotot sujuvat yleensä hyvin, tosin pienten lasten kohdalla näytteenotto nenänielusta voi olla hankalaa.
Osa asiakkaista on ollut niin tyytyväisiä saamastaan palvelusta, että he ovat halunneet muistaa hoitajia suklaarasioilla ja villasukilla.
– Niistä me olemme erittäin kiitollisia, koska teemme ulkotyötä kylmässä, Michelsson sanoo.
Michelssonin mukaan Kokkolan näytteenottopisteessä alkuviikko on yleensä ruuhkaisempi ja kävijämäärät ovat lisääntyneet viikko viikolta. Viime viikolla Soiten alueella koronatestejä otettiin yhteensä 1300 kappaletta.
– Toivomme, että ihmiset tulisivat testeihin matalalla kynnyksellä. Jos oireita on vähänkin, heti vain tänne, Michelsson opastaa.
Aiheesta voi keskustella 4.2.21 kello 23:een asti.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 265 uutta tartuntaa, Astra Zenecan rokotetta vain alle 70-vuotiaille, rokotteen Suomessa saanut noin 150 000