Kuopiossa ei ole maanantaina todettu yhtään uutta koronatartuntaa. Viikonlopun aikana uusia tartuntoja kirjattiin Kuopiossa seitsemän. Sunnuntaina todettiin kolme ja lauantaina neljä koronatartuntaa.
Koronavirukselle on voinut altistua torstaina 28.1. S-Market Petosella kello 10–12 ja Citymarket Kolmisopessa kello 12–13. Lisäksi koronavirukselle on voinut altistua maanantaina 25.1. yksityisellä kuntosalilla. Kuntosalilla mahdollisesti altistuneet ovat saaneet tiedon suoraan kuntosalin kautta.
Rokotukset laajenevat kotihoidon asiakkaisiin kahden viikon kuluttua
Kuopion kaupungin koronarokotukset etenevät THL:n rokotejärjestyksen mukaisesti. Rokotteen ensimmäisen annoksen saanut jo lähes koko kaupungin koronapotilaita hoitava henkilöstö sekä hoivakotien työntekijät ja asukkaat.
Seuraavaksi aloitetaan kotihoidon asiakkaiden rokottaminen iäkkäimmistä, yli 80-vuotiaista asiakkaista. Kotihoidon asiakkaita päästään rokottamaan tämänhetkisen arvion mukaan viikolla 7, eli kahden viikon kuluttua.
– Aivan helmikuun loppuun menee ainakin, että pääsemme rokottamaan muita kotona asuvia riskiryhmäläisiä. Massarokotuksista puhutaan vasta myöhemmin. Nyt riippuu rokotteiden saatavuudesta, millä aikataululla pääsemme etenemään, terveysjohtaja Pertti Lipponen sanoo.
Ongelmana on edelleen rokotteiden vähäinen saatavuus.