Lappeenrannan lentoasema tekee joka päivä tappiota, mutta tulevaisuudessa siintää paljon toiveita. Korona-ajan toivotaan tuovan uusia matkailijoita ja myös kenttäpalvelut voisivat lisääntyä. 

Asiakkaita ei ole, lentoaseman ravintolan yrittäjä on lopettanut ja työntekijät ovat kahta lukuun ottamatta lomautettuina. Ovella on vastassa käsidesipumppu ja valomainoksissa kerrotaan THL:n koronaohjeista. Pese kädet, aivasta oikein, pysy kotona, jos olet sairas.

Lähtöselvitystiskit ja matkatavarahihnat ovat alas laskettavan verkko-oven toisella puolella. Kiitotie on luminen, kenttää on turha kolata, sillä yksikään lento ei ole laskeutunut Lappeenrannan lentoasemalle pitkään aikaan.

– Lentokenttä oli juuri pääsemässä kasvukäyrälle, mikä oli asetettu tavoitteeksi. Maaliskuussa liikenne pysähtyi kuitenkin lähes kokonaan, Saimaan lentoasemasäätiön toimitusjohtaja Markus Lankinen kertoo.

Lappeenrannan lentokenttä on yksityinen, Finavia-verkoston ulkopuolinen lentokenttä, ja sen omistaa Saimaan lentoasemasäätiö. Säätiön pääomistaja on Lappeenrannan kaupunki.

Lappeenrannan lentoasema on ainoa suomalainen yksityisomisteinen kenttä, josta lennetään reittilentoja maailmalle ympäri vuoden.

Tai näin olisi, ilman koronaa.

Viisi kohdetta, ei lentoja tai matkustajia

Vielä alkuvuodesta lennot myytiin loppuun ja Lappeenrannan lentoaseman kautta kulki 20 000 matkustajaa. Suunnitellut ympärivuotiset lentoreitit olivat Lappeenrannasta Berliiniin, Memmingeniin, Wieniin, Budapestistiin ja Bergamoon.

Ennen koronakriisiä Lappeenrannan lentoaseman matkustajamäärät olivat suuressa kasvussa. Suunnitelma oli myydä vuodelle 2021 vähintään 180 000 matkustajapaikkaa. Vuonna 2017 vastaava määrä oli noin 6 000.

Maaliskuussa lentoja operoiva Ryanair joutui kuitenkin perumaan kaikki lentonsa. Kesällä Ryanair palautti hetkellisesti Italian lennot, mutta kokeilu jäi lyhyeksi.

Nyt kenttä on suljettu ja lähes kaikki sen toiminnot on vedetty alas. Kaikkia kulueriä ei voi täysin lopettaa. Lentokentän täytyy säilyttää kelpoisuusvaatimuksensa, jotta kenttä voidaan avata silloin, kun Ryanair pystyy palauttamaan lentoreitit valikoimaan.

— Ryhdyimme sopeutustoimenpiteisiin nopeasti, mutta kaikkea ei voida laittaa poikki yhdessä yössä. Kun kaikki lasketaan yhteen, säätiökonsernin viimevuotinen tulos jää noin 610 000 euroa tappiolle, Markus Lankinen sanoo.

Lentokentän uudistaminen

Matkailualan tilanne on synkkä. Silti katseet on käännetty nyt kohti tulevaa.

Lappeenrannan kaupunki aloittaa tänä vuonna lentokentän asemakaavamuutoksen laatimisen. Sillä varaudutaan lentokentän kehittämiseen ja yritysalueiden laajentamiseen.

Asemakaavan muutoksen laatimiseen kuluu yleensä noin vuosi. Se ei vielä tarkoita, että kentällä ryhdyttäisiin välittömästi toimeen, kun kaava on lainvoimainen, mutta mahdollisuus siihen silloin on.

— Mahdollistaminen on avainsana. On eri asia, mitä esimerkiksi poliitikot päättävät. Kaupungin on tarkoitus mahdollistaa lentoliikenteen kehittäminen, asemakaava‐arkkitehti Matti Veijovuori Lappeenrannan kaupungilta kertoo.

Tarkoitus on mahdollistaa esimerkiksi isomman terminaalin rakentaminen, jos asiakasmäärät kasvavat. Kentälle kaavaillaan myös aurinkopuistoa, joka voisi tuottaa aurinkoenergiaa. Aurinkopuistoa on suunniteltu lentokentän länsipäähän.

— Aurinkopuisto voisi hyödyntää sellaisia alueita, joita ei voi korkeusrajoitusten takia muuten käyttää. Alueelle voi rakentaa vain matalia rakennelmia, Veijovuori kertoo.

Saimaan lentoasemasäätiön toimitusjohtaja Markus Lankinen uskoo, että aurinkosähköä voisi tulevaisuudessa käyttää jopa lentoliikenteessä.

— Tämä on vähän futuristista, mutta joidenkin vuosien kuluttua lentoyhteyksiä voidaan operoida jo sähkölentokoneilla. Silloin voisi olla positiivista, että lentokentällä olisi energian tuottaja. Sähköä voisi myydä perinteisiin kohteisiin, mutta myös ihan uudenlaisiin, Lankinen sanoo.

Tällä hetkellä lentokentän terminaali on riittävä normaaleille matkustajamäärille. Jos lentojen määrä tulevaisuudessa lisääntyy, voi lisätilallekin olla käyttöä. Lisäksi lisäneliöt toisivat tilaa ravintola- ja ostospalveluille.

Muutamassa minuutissa ulos terminaalista

Lappeenrannan lentokentän erikoisuus on myös se, että se sijaitsee vain kävelymatkan päässä Lappeenrannan keskustasta. Se on maailmanlaajuisestikin harvinaista. Lappeenrannassa keskustaan ja satamaan on vain muutaman kilometrin kävelymatka.

Pikkuinen kenttä voikin olla tulevaisuudessa matkailuvaltti.

— Pienen kentän etu on nopeus ja helppous. Päästään nopeasti lopulliseen lomakohteeseen. Nyt halutaan välttää myös ruuhkia ja lentää mieluummin pienten lentoasemien kautta, Lappeenrannan lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro sanoo.

Lappeenrannan lentoaseman keskeinen tavoite on kehittää koko Saimaan alueen matkailua.

Visit Finlandin kyselyiden mukaan ihmisillä on halua matkustaa. Koronan aikana ja sen jälkeen halutaan väljyyttä ja luontokokemuksia ruuhkaisten kaupunki- tai rantakohteiden sijaan.

Siis kaikkea sitä, mitä Suomi on pullollaan.

— Suomi nousee esiin houkuttelevana kohteena. Etsitään paikkoja, joissa voidaan matkustaa omassa kuplassa. Saimaan alue voi koronan jälkeen nousta nopeammin kuin on ajateltu, Eija Joro sanoo.

Yksi lähitulevaisuuden skenaario on se, että lentoliikenne jatkuu, mutta itäraja pysyy suljettuna.

Tällä hetkellä noin puolet Lappeenrannan lentojen paikoista on myyty venäläisille. Vaikka venäläiset turistit ovat Etelä-Karjalalle valtava tulonlähde, nähdään uudessa tilanteessa myös mahdollisuuksia.

Eurooppalaisia matkailijoita toivottaisiin lisää. Heille Saimaan seutu voisi olla ensisijainen matkustuskohde, kun venäläisille lentokenttä on usein vain kauttakulkuetappi. Lisäksi venäläinen turismi on hyvin suhdanneherkkää. Siihen vaikuttavat koronan lisäksi myös lukuisat muut asiat politiikasta pakotteisiin.

Omaa houkuttelevuutta pitää kasvattaa

Uusien turistien saapumista valmistellaan myös digitaalisilla ratkaisuilla. Lappeenrannan lentokentän kylkeen on perustettu digitaalinen Lakeland experiences -myyntikanava, jonka kautta matkailijat voivat jo etukäteen tutustua alueen palveluihin ja ostaa aktiviteetteja.

— Myymme erityisesti sellaista tekemistä, jossa luonto korostuu. Samalla se profiloi Saimaan aluetta asiakkaalle. On tärkeää, että palvelut ovat asiakkaille helposti löydettävissä. Tähän asti monen on ollut vaikea löytää niitä, jos ei ole tiennyt mitä etsii, Joro kertoo.

Mutta entä jos korona jatkuu, rokotteita ei kuulu ja matkustusrajoitukset pysyvät kovina? Kestääkö lentokenttä toisenkin vuoden ja sen tappiot?

— Lentokenttää ei koronan takia ajeta alas. Olemme sopeuttaneet toimenpiteet, ja vaikka tilanne jatkuisi vuoden loppuun asti, kenttä pystyy nousemaan ylös ja palaamaan operoivien kenttien joukkoon, Markus Lankinen lupaa.

Monia lappeenrantalaisia hiertää ajatus tappiollisen lentokentän ylläpitämisestä osittain verovaroin. Lappeenrannan lentoaseman kokoiset kentät eivät ole kannattavia missään päin maailmaa, huomauttaa lentoaseman toimitusjohtaja Eija Joro.

Lentoasemien tehtävä on palvella alueen saavutettavuutta, jolloin alueen talous kasvaa. Lentoaseman markkinointi tähtää aina myös koko alueen tunnettavuuden lisäämiseen matkailukohteena.

Viime vuonna toteutunut säädepääoma korotus oli 400 000 euroa, minkä lisäksi markkinointiin käytettiin 327 000 euroa. Säädepääoma tarkoittaa säätiöiden ja yhdistysten tasetta.

— Lappeenrannan osalta tämä tarkoittaa noin 10 euroa asukasta kohti. On tärkeää, että pidämme infrastruktuurin pystyssä tavalla, joka mahdollistaa uuden nousun heti, kun terveysturvallisuus sen sallii, Saimaan lentoasemasäätiön toimitusjohtaja Markus Lankinen sanoo.

Lentoaseman terminaalissa THL:n koronaohjeet vaihtuvat digitaalisella näytöllä toivonpilkahdukseen. Näytölle piirtyy lista lähtevistä lennoista, joiden ensimmäiset päivämäärät on kirjattu maalis-huhtikuun vaihteeseen.

Vielä kukaan ei tiedä päästäänkö keväällä ilmaan.