Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP) maksaa koko henkilöstölleen kertapalkkiona 500 euroa koronavuonna hyvin tehdystä työstä.

– Haluamme palkita henkilöstömme siitä, että hyvin vaikeana vuonna onnistuimme perustoiminnassamme näin hyvin. Henkilöstömme on tehnyt sitoutuneesti ja tuloksekkaasti töitä. Ihan jokaisella työntekijällämme on ollut tässä merkittävä rooli. Kertapalkkiolla haluamme osaltamme rakentaa hyvää henkilöstökokemusta ja osoittaa, että jokaisen työpanos on arvokas, sanoo henkilöstöjohtaja Saija Stenbacka tiedotteessa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä työskentelee noin 8 500 ihmistä.

Kunnilta ei peritä lisämaksua

Sairaanhoitopiiri ei ota myöskään käyttöön syksyllä suunnittelemaansa kuntakohtaista koronasta johtuvaa valmiusmaksua.

Sen sijaan sairaanhoitopiiri hyvittää kunnille koronapotilaiden hoidosta ja testauksista perittyjä kuluja noin 12 miljoonaa euroa, kertoo VSSHP tiedotteessaan.

Näin ollen vuodelta 2020 jäsenkuntien maksuosuudet tulevat alittamaan vuoden 2020 talousarvion 26 miljoonalla eurolla.

Sairaanhoitopiirin onnistui loppuvuonna kuromaan umpeen kymmenien miljoonien eurojen lisäalijäämäuhan.

– Saimme loppuvuoden 2020 aikana käännettyä talouden tilanteen merkittävästi. Vielä keväällä tilanne näytti talouden näkökulmasta erittäin vaikealta, sairaanhoitopiirin talousjohtaja Arja Pesonen sanoo.

Valmiusmaksua suunniteltiin tilanteeseen, jos valtion suoraa tukea ei olisi saatu. Sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyi viime vuoden marraskuussa mahdollisuuden 15 euron asukaskohtaisen valmiusmaksun käyttöönottoon tarvittaessa.