Oulussa Ouluhallin rakennustyömaalla on tullut ilmi lisää koronatartuntoja.
Rakennusliike Peabin toimitusjohtaja Mika Katajisto kertoo, että keskiviikkona aamupäivään mennessä työmaalla on todettu jo 21 tartuntaa. Maanantaina kerrottiin 12 tartunnasta ja 40 henkilön karanteenista. Ensimmäiset positiiviset testitulokset todettiin lauantaina.
Koko työmaan väki eli noin 60 henkilöä testataan.
Tartuntoja on sekä Peabin että aliurakoitsijoiden työntekijöissä.
Toimitusjohtajan mukaan Peabille ei ole vielä tullut tietoa virustyypistä, eli siitä onko kyseessä koronaviruksen muunnos. Muunnokset voivat tarttua ja levitä aiempia koronaviruskantoja nopeammin.
Nopeasti ja laajasti levinneet tartunnat aiheuttavat häiriötä Ouluhallin rakennustyömaan töiden etenemiseen, mutta joitain töitä kuitenkin tehdään.
– Meillä on yhtiössä erittäin tarkat ja tiukat koronatoimintaohjeet muun muassa maskien käytöstä ja työskentelystä eri lohkoissa. Onko yksittäisillä työntekijöillä ollut lipsumisia, pohtii Katajisto.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.