Rauhaniemen sairaalassa on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Uusi tartunta löytyi perjantai-iltana potilaille aiemmin tehdyistä seulontatesteistä, kertoo Tampereen kaupunki tiedotteessa.
Kaupungin mukaan uusia kuolemantapauksia ei ole tullut. Koronaviruksen saaneista potilaista 13 on kuollut.
Sairaalaepidemia alkoi Rauhaniemen sairaalassa jo puolitoista kuukautta sitten. Tähän mennessä sairastuneita on ollut jo 113, niistä 61 potilailla ja 52 henkilökunnalla.
Sairaalan henkilökunta ja potilaat ovat jo saaneet koronarokotteen. Vs. hallintoylilääkäri Lauri Seinelän mukaan myös nyt sairastunut potilas oli rokotettu. Seinelän mukaan rokotuksesta oli kuitenkin niin vähän aikaa, että immuunivaste ei ole ehtinyt muodostua.
Epidemian pitkä kesto ja erityisesti henkilökunnan tartunnat ovat herättäneet kummastusta asiantuntijoissakin.
Perjantaina ammattiliitto Super moitti kovin sanoin sairaalaa epidemian hoidosta. Superin mukaan sairastuneiden hoidossa pitäisi käyttää parempia suojavarusteita. Tampereen kaupunki kiisti syytökset.
Lue myös:
13 vanhusta kuollut, hoitajat kertovat pelosta mennä töihin: Super syyttää, ettei hoitajille anneta kunnon maskeja, työnantaja kiistää
Pirkanmaalla 26 uutta koronatartuntaa
Vanhusten sairaalassa kaksi koronarokotteen vasta saanutta ehti saada tartunnan: Jo 13 potilasta kuollut
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.